Suomalainen seksileluja ja seksivälineitä internetissä myyvä seksikauppa Libido, on käyttänyt alusta alkaen Twitteriä liiketoimintansa tukena.

Oliko Twitterin käyttö teille ilmiselvä valinta? Miten päädyitte käyttämään Twitteriä mainontaan?

Verkkokauppaa perustaessamme mietimme miten erottua muista seksikaupoista. Twitter oli melko uusi ilmiö, ja varsinkin nuoret aikuiset tuntuivat tarttuvan alustaan melko innokkaasti. Saimme siis kohdistettua oman toimintamme suoraan tavoittelemallemme asiakasryhmälle. Seksivälineiden ja seksilelujen markkinointi on jostain syystä edelleen tabu. Tästä syystä esimerkiksi Facebookin kaltaiset markkinointikanavat eivät hyväksy seksikauppoja mainosverkostoonsa. Twitter toimi meillä hienosti puskaradiona, jolla saimme uuden seksileluverkkokauppamme kuluttajien tietoisuuteen.

 

Onko Twitter ollut tehokas markkinointiväline?

Twitter on tuottanut tulosta alusta alkaen. Ensimmäisetä Twiitistä ensimmäiseen myytyyn seksileluun kului noin 5 minuuttia. Vaikka aluksi meidän seuraajapohja oli erittäin pieni, lähinnä kavereista koostuva porukka, levisi meidän “hauskoiksikin” luokitellut Twiitit retweettauksen ansiosta kulovalkean tavoin ympäri internettiä. Ehkä tosiaan seksileluista kansanomaisesti puhuminen oli porukan mielestä niin outoa, että Twiittejä lähdettiin tästä syystä jakamaan tyylillä “eihän näin suoraan voi puhua seksileluista”.