Viisas on se joka tietää, ettei tiedä? Twitter-kirjan blogissa nyt kaikkien aikojen ensimmäinen vieraskynä, yrittäjä, viestintäkonsultti ja InFlow-yrityksen perustaja Oskari Uotinen (@OskariUotinen), joka pitää myös blogia Tiedon jyvä.

Aluksi haluan kiittää Maija Haavistoa kunniasta saada kantaa korteni kekoon Twitter-kirjan blogiin. Bloggaukseni lähti liikkeelle siitä, että kirjasin ranskalaisilla viivoilla ajatuksiani siitä, mikä minua on viime aikoina mietityttänyt / kiinnostanut keskustelussa sosiaalisen median ympärillä. Ilman sen kummempaa näkyvää punaista lankaa lähdin kokoamaan yhteenvetoa ajatuksistani ja toivoin tekstini kiteytyvän johonkin nokkelaan huomioon. Jokainen voi päätellä itse, onnistuinko.

Vaikka sosiaalinen media ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö, on se käsitteenä vakiintunut käyttöön vasta viime vuosina. Sosiaalista mediaa on pyritty määrittelemään useaan otteeseen niin akateemisesti kuin ruohonjuuritasolta käsin. Silti moni someen liittyvä ilmiö kaipaa vielä selkeyttä.

Twitterissä ja Qaikussa pyörii sekalainen joukkio, joka äityy välillä keskustelemaan sosiaalisen median olemuksesta. Keskustelua on käyty niin sosiaalisen median asiantuntijuudesta kuin someähkystäkin. Välillä hehkutetaan uusien välineiden mahdollisuuksia, välillä niitä epäillään. Twitterissä retweetataan ja Facebookissa tykätään. Kesän alun somesota oli vielä aivan oma lukunsa.

Kiivas ajatustenvaihto osoittaa sen, että sosiaalinen media herättää kiinnostusta ja ajatuksia. Keskustelu osaltaan määrittää koko sosiaalisen median kontekstia: mitä sosiaalinen media tarkoittaa, kuka voi kutsua itseään asiantuntijaksi, missä on sosiaalisen median bisnes…

Pidän ja markkinoin itseäni sosiaalisen median asiantuntijana, joten erityisesti minussa herätti ajatuksia muun muassa Anja Alasillan ja Katleena Kortesuon blogeissa käyty keskustelu siitä, mitä sosiaalisen median asiantuntijuus on.

Kun jokin ilmiö lyö itsensä läpi somen tavoin, ihmiset toki kiinnostuvat siitä. Totta kai, pitäähän asiasta ottaa selvä. Kiinnostuksen kasvu johtaa luonnollisesti siihen, että esiin marssivat asiantuntijat tarjoten omaa osaamistaan tarkoituksenaan ratkaista asiakkaidensa ongelmia ja tehdä samalla rahaa.

Sosiaalinen media ei minun uskomukseni mukaan tarkoita vain välineitä; kyse on myös jostakin muusta. Kyse on keskustelusta, vuorovaikutuksesta ja vastavuoroisuudesta. Mitä sosiaalisen median asiantuntijuuteen siis kuuluu? Pelkkä tekninen osaaminen ei varmasti riitä. Markkinointiosaamista vaaditaan. Täytyy ymmärtää viestinnän ja ihmisten välisen dynamiikan lakeja… Sosiaalisen median asiantuntijuuden kriteerit ovat lopulta melko kovat.

Ehkä bloggaukseni kliimaksi on todeta, kuinka lapsenkengissä sosiaalisen median ympäristön määrittely meillä loppujen lopuksi vielä on. Yritysmaailmassa ensimmäiset menestystarinat on saatu, Sanastokeskus TSK:n julkaisema Sosiaalisen median sanasto on kasattu, ja alan tutkimusta ja koulutusta alkaa löytyä myös kotimaasta. Onko mitään muuta alaa, joka olisi näin kovassa myllerryksessä kuin sosiaalinen media nyt on?

Sosiaalisen median osaamistani markkinoivana ”asiantuntijana” lainaan lopuksi toista verkkoviestinnän ammattilaista, Eve Holopaista: ”En osaa kaikkea, mutta tiedän, mistä löydän kullekin osa-alueelle erikoisasiantuntijan tarvittaessa.” Mielestäni tässä tiivistyy juuri sosiaalisen median ydin: vuorovaikutus ja verkostoituminen. Kuinka kukaan voisi nykymaailmassa osatakaan kaikkea yhtään mistään? Taito on löytää ympärilleen ihmiset, joiden kanssa voi yhdessä suunnata kohti yhteisiä tavoitteita.

Vapaasti käytettävä kuva stck.xchng-käyttäjältä jweimer

Alkuun täytyy tunnustaa, mitä sanoin puolisolleni viime lauantain SoMeTime2010-tapahtumasta etukäteen: “Menen sinne lähinnä kun siellä ‘kuuluu olla’. Verkostoitumaan ja tapaamaan netistä tuttuja ihmisiä [jota olen harrastanut aktiivisesti vuodesta 1997). En mä nyt sinne hauskaa pitämään mene.”

Höpö höpö. Pakko myöntää, että hauskaa oli. En pahemmin perustanut yrityksille tarkoitetuista osuuksista, ROI:n, Vennin diagrammien ja alennuskuponkien hokemisesta, mutta eiväthän ne olleet minulle tarkoitettujakaan, koska en koe itseäni yrittäjäksi (vaikka freelancer olenkin). Toisaalta ne olivat niin lyhyitä, etten myöskään tylsistynyt ja niissä oli paljon mielenkiintoistakin sisältöä. Myös “ohjattua verkostoitumista” pidin hieman väkisin väännettynä, mutta eipä siitä haittaakan ollut.

Mitä sain tapahtumasta irti oli positiivinen energia ja lataus, se mitä Pekka Himanen uudessa Kukoistuksen käsikirjoituksessaan kutsui “rikastavaksi vuorovaikutukseksi”. Kotona työskentelevänä ihmisenä luuhaan kotona liikaa ja vaikka kavereita tapaankin, en ehkä tarpeeksi inspiroivia, idearikkaita ihmisiä.

SoMeTimeä on kritisoitu aika paljon, etenkin henkilöt, jotka eivät olleet tapahtumassa mukana. Sitä kuvailtiin jotakuinkin sisäänpäinlämpiäväksi, inside-henkiseksi selkääntaputteluksi ja se sai samaa kritiikkiä kuin “Suomi-some” yleensä: liikaa metaa, sosiaalisen median käyttöä sosiaalisesta mediasta puhumiseen. Tapahtumalla ei saavutettu maailmanrauhaa, ratkaisua talouskriisiin eikä muitakaan yleviä päämääriä.

Minusta tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja siinä oli hyvä tasapaino huvia ja hyötyä. Olisin itse viihtynyt hyvin ilman minkäänlaista ohjelmaakin, pelkkänä “nettimiittinä“, mutta moni olisi silloin karsastanut sinne tulemista. Ei kai sitä nyt hyvää työaikaa voi tuhlata jonninjoutavuuksiin, kuten ihmisten kanssa hengailuun ilman hienoja päämääriä?

Twitterin yrityskäytössä ROI ja hienot kaaviot ja käyrät ovat toki tärkeitä konsepteja ja sosiaalinen media on monille – kuten itsellenikin – tärkeä osa työtä. Minusta ei kannata kuitenkaan juuttua siihen ROI:n hokemiseen vaan muistaa, että sosiaalisessa mediassa saa ja pitää olla myös kivaa. Jos sen ajattelee tylsäksi pakkopullaksi, ei sitä pysty käyttämään hyödyksikään.

SoMeTime2010-tapahtumassa yksi hauskimpia osuuksia oli kuuluisa “facedown” eli päinmakuu. Internetistä levinneessä meemissä mennään makaamaan johonkin paikkaan naama alaspäin ja otetaan siitä valokuva.

Missä on facedownin ROI? Mitä hyötyä siitä on? Mitä järkeä siinä on? Ei mitään! Ja joskus ihmisille tekee ihmeen hyvää tehdä jotain, jossa ei ole mitään järkeä, miettimättä sitä paljonko työaikaa siihen kuluu. Jos joku näkee sen sisäänpäinlämpeävänä selkääntaputteluna, siitä vain. Onneksi elämä ei kuitenkaan aina ole ihan hirveän vakava asia.

Lisää kirjoittajan kuvia tapahtumasta

Suomalaiset yritykset alkavat vähitellen löytää tiensä Twitteriin. Eräs ala, jonka ehdottomasti kannattaisi olla mukana on kahvilat, ravintolat ja muut ruokapaikat. Mieleen tulee vain kaksi suomalaista, @sunrisecafehki ja @KuninkaanLohet, joista ensinmainittu näyttäisi vain syöttävän Facebook-tilansa Twitteriin.

Miksi ruokapaikkojen sitten erityisesti pitäisi olla Twitterissä? No, ihminen tarvitsee – ja ajattelee – ruokaa joka päivä. Vaikkapa autonkorjaajan palveluita tarvitaan selvästi harvemmin ja siksi kynnys automekaanikon seuraamiseen on suurempi (ja suomalainen vahvasti Murphy-uskovaisena ajattelee, että autokorjaamon seuraaminen väistämättä johtaa auton hajoamiseen).

Ruokaan liittyy myös vahva tunne-elementti, kuten televisiomainoksistakin on helppo havaita. 140 merkilläkin voi herättää houkutuksia – toki vielä paremmin kun mukana on visuaalinen elementti, vaikkapa TwitPicin kautta. Lounassuunnitelmat menevät helposti uusiksi, kun lukee ravintolan tweettejä listan uusista herkuista.

Mainitut ruokapaikat eivät ole luoneet juuri Twitter-pöhinää. Tätä kirjoitettaessa Sunrise Cafélla oli yksi seuraaja. Mitä ravintolat sitten voisivat tehdä saadakseen seuraajia? Näin käytät Twitteriä -kirjassa on paljon vinkkejä, mutta kaikki kiteytyy lopulta yhteen sanaan: lisäarvo. Kilpailut ja Twitter-”tarjouskupongit” ovat helppo tapa saada seuraajia. Toki tarvitaan myös aktiivista läsnäoloa, jotta ihmiset löytävät tunnuksen. Kannattaa seurata oman alueen käyttäjiä, etenkin niitä, jotka vaikuttavat kiinnostuneilta ruoasta.

Ja edelläkävijän on helppo hymyillä, varsinkin jos hoitaa PR:ää muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa. Kirjoittakaa rohkeasti lehdistötiedotteita! En ihmettelisi yhtään, jos ainakin paikallinen media innostuisi uutisoimaan ravintolasta, joka keräsi kilpailun avulla 200 Twitter-seuraajaa. Optimistista? Se nähdään.

Kuva kirjoittajan omista arkistoista.

Twitter kasvaa Suomessa hurjaa tahtia. Edelleen on kuitenkin monia käyttäjäryhmiä, jotka loistavat poissaolollaan. Tässä puhtaasti kirjoittajan omiin havaintoihin perustuva katsaus erilaisten suomalaisten käyttäjäryhmien Twitter-läsnäoloon. Listaa saa toki täydentää ja kommentoida.

Miten saisimme esimerkiksi urheilijat ja kirjailijat mukaan Twitteriin?

• Suuryritykset Automaattisyötteitä näkyy jonkin verran, aitoa läsnäoloa vähän.
• Pienet yritykset Pienet yritykset näkyvät Twitterissä selvästi suuria paremmin. Erityisesti IT- ja PR-alan yritykset ovat panostaneet Twitteriin – vaikka törmää siellä digialaan erikoistuneihin mainostoimistoihinkin, jotka syöttävät pelkkää twitterfeediä tai ovat unohtaneet tunnuksensa kokonaan. Muidenkin alojen yritykset alkavat löytää Twitterin, esimerkkeinä @ParturiKampaamo ja @asunnonvalitys.
• Kirjailijat Tietokirjailijoita löytyy, romaanikirjailijoita ja runoilijoita häviävän vähän. Ei tule juuri muita tunnettuja mieleen kuin Anja Snellman.
• Muusikot Suomalaisten muusikoiden Twitter-läsnäolo on hyvällä mallilla. Vähemmän tunnettuja bändejä, artisteja ja DJ:itä löytyy jonkin verran, tunnetumpiakin kohtuudella. Levykaupat ja pienet levy-yhtiöt tuntuvat hyödyntävän Twitteriä varsin mallikkaasti.
• Viihdetaiteilijat Suomalaisia näyttelijöitä, koomikoita ja juorujulkkiksia on Twiterissä jonkin verran, juontajia vähän enemmän. Monille Twitter tuntuu olevan pienten julkkispiirien keskinäinen kommunikaatioväline, kuten ulkomaisillekin julkuille.
• Poliitikot Useimmilla puolueilla ja monilla niiden sisäisilläkin järjestöillä (nuoriso-, paikallis- jne) on vähintään siedettävä Twitter-läsnäolo, mutta muuten suomalaisessa politiikassa Twitter on vielä marginaalissa. Ministereistä tweettaa muutama (hekin valitettavan yksisuuntaisesti), kansanedustajia parikymmentä ja paikallispolitiikassa mukana olevia vähän enemmän.
• TV ja radio Yle ja Nelonen hyödyntävät Twitteriä aktiivisesti, MTV3:lla on lähinnä syöteläsnäoloa. Radiokanavia on mukana useita, erityisesti nuorison suosimia.
• Lehdet Tällä rintamalla tilanne on hälyttävän huono, erityisesti aikakauslehtien suhteen. Paikallislehtienkin kannattaisi aktivoitua. Moni lehti on alkanut syöttää Twitteriin RSS:ää, mutta harva on keksinyt palvelulle mitään fiksumpaa käyttöä.
• Urheilijat Suomen tiettävästi ensimmäiset “Twitter-potkut” kohdistuivat urheilijaan, tosin hänkin oli ulkomaalaisvahvistus. Jotkut urheilujoukkueet tweettaavat automaattisyötteitä, mutta suomalaisia huippu-urheilijoita löytyy Twitteristä vain muutamia.
• Terveydenhuolto Maailmalla yksi tärkeimpiä käyttäjäryhmiä, mutta käyttö Suomessa on edelleen hyvin vähäistä. Yksi tweettaava suomalaislääkäri on tullut vastaan, mutta esimerkiksi lääkäriasemia tai muita terveydenhuollon palveluita ei ole tullut vastaan.
• Järjestöt Järjestöjen suhteen tilanne tuntuu olevan päinvastainen kuin yrityksillä: isot, erityisesti hyväntekeväisyysjärjestöt, ovat pieniä näkyvämmin mukana.
• Kirkko Kirkon nuorisotyö alkaa näkyä Twitterissäkin, mutta itse organisaation näkyvyys voisi olla parempi.
• Koulut ja opettajat Sometu-verkosto on saanut Twitteriin mukaan melkoisen liudan opettajia. Jonkin verran lukioita, yliopistoja ja ammattikorkeakoulujakin löytyy, mutta vähän suhteessa niiden kokonaismäärään.
• Julkinen sektori Kirjastot ja nuorisootyö ovat aktiivisimmin mukana, mutta määrä ei vielä päätä huimaa. Muutama kaupunki tweettaa, nekin enimmäkseen automaattisyötteillä. Julkisten palveluiden läsnäolo varmasti lisäisi Twitterin suosiota.
• Nuoret Suomalaisnuoret viihtyvät perinteisesti Facebookissa ja IRC-galleriassa, mutta alkavat vähitellen löytää tiensä Twitteriinkin. Erityisesti fanittajien ja julkkisten seuraajien määrä on ollut kasvussa.
• Eläkeläiset Vanhempaan suomalaiseen ikäluokkaan ei Twitterissä juuri törmää – tosin aika vähän on heille suunnattua sisältöäkään.

Sinänsä ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa käyttää Twitteriä, ainoastaan erilaisia tapoja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että “sosiaalinen media” tarkoittaa jotain. Automaatio ei ole sosiaalista vaan epäsosiaalista.

Erityisesti suomalaisten yritysten Twitter-tunnuksia selatessa tämän voisi kuitenkin helposti unohtaa. Monilla firmoilla, järjestöillä ja julkisilla tahoilla Twitter-tunnus on pelkästään Twitterfeed-syöte yhdestä tai useammasta RSS:stä tai syötetään suoraan Facebookista (mikä on vielä huonompi ratkaisu, koska tällöin linkatuille sivuille pääsemiseksi pitää kiertää Facebookin kautta!).

On toki parempi olla Twitterissä edes automaattinen syöte kuin ei syötettä ollenkaan, mutta silloin Twitteristä jää se koko palvelun tärkein idea käyttämättä. Minä seuraisin paljon mieluummin yritystä, jos voisin edes kuvitella, että kun lähetän heille Twitterissä viestin, joku myös lukee sen ja ehkä jopa vastaa siihen.

Monet muutkin kuin yritykset sortuvat ylenpalttiseen automaatioon. Facebookia voi syöttää Twitteriin ja Twitteriä LinkedIniin. YouTuben ja SlideSharen saa automaattisesti kertomaan uusista kavereista, suosikeista ja pisteytyksistä Twitter-tutuillesi.

Palveluiden syöttämisessä toisiinsa on kuitenkin useita ongelmia:

• Toisto. Monia ihmisiä ärsyttää lukea samat tiedot sekä Facebookista että Twitteristä, jolloin kaveri helposti tiputetaan toisesta pois
• Konteksti. Nämä palvelut eivät ole samanlaisia. Esimerkiksi Twitter ja LinkedIn ovat hyvin erityyppisiä sivustoja, eivätkä Twitter-päivityksetkään välttämättä toimi Facebook-tiloina.
• Kohina. Monet tällaiset syötteet lisäävät informaatioähkyä tarjoamatta kuitenkaan varsinaista informaatiota. Hyötyvätkö tuttavasi siitä, että saavat tietää uudesta YouTube-kaveristasi?

Omasta mielestäni kyse on myös kohteliaisuudesta ja hyvistä tavoista. Jos törmäät loistavaan YouTube-videoon ja haluat jakaa sen tuttujesi kanssa, sinulla lienee sen verran aikaa, että voit käsin kopioida videon osoitteen Twitteriin ja kirjoittaa siitä muutaman sanan kuvauksen. Mikäli sinulta ei liikene tähän aikaa, eikö ole epäkohteliasta olettaa, että muilla olisi aikaa katsoa video?

Creative Commons -kuva Flickr-käyttäjältä The Artifex

Yksi suurimmista sosiaalisen median sivustoista, Mashable, järjestää nyt kolmatta kertaa Open Web Awardsit. Vielä on pari päivää aikaa asettaa ehdokkaita, minkä jälkeen alkaa noin kuukauden mittainen äänestyskierros.

Open Web Awardseissa äänestetään Twitteriin, Facebookiin, Flickriin, YouTubeen ja blogeihin liittyen esimerkiksi parhaita mainoskampanjoita, mielenkiintoisimpia seurattavia, hauskimpia tweettejä ja parhaita mobiiiliohjelmia. Lisäksi valitaan mm. paras nettimusiikkilabeli, uutissivusto ja yritysblogi.

Suomalaisetkin ovat saaneet ääniä ehdokasasettelussa, mutta harvalla suomalaisella on mitään mahdollisuuksia yltää lopullisten ehdokkaiden joukkoon, jotka valitaan puhtaasti ehdotusmäärien pohjalta. Tuhannen tai viiden tuhannen seuraajan Twitter-tunnus tuskin voi kilpailla sadan tuhannen seuraajan kanssa.

Ovatko OWA:t pelkkä suosituimmuuskilpailu? Tarvittaisiinko Suomeen omat palkinnot? Kenties sillä voisi saada yrityksetkin kiinnostumaan enemmän sosiaalisesta mediasta, erityisesti Twitteristä, ja hälventämään siihen liittyviä pelkoja.

Vapaasti käytettävä kuva stck.xchng-käyttäjältä roym