Twitter-blogissa on vallinnut lähiaikoina hiljaisuus, osaksi sen takia, että muutin Suomesta Hollantiin. Täällä Twitter on jo useamman vuoden ollut todella suosittu. Koska minulta kysytään usein, miksei Twitter ole vieläkään Suomessa erityisen suosittu ja olen siitä kirjoittanut paljon, päätin tällä kertaa lähteä selvittämään, miksi Twitter on Hollannissa niin suosittu.

Haastateltavan valinta tuntui osuneen nappiin. Kysymykseen löytyi vastaus ja samalla sain myös muita arvokkaita ideoita. Omien sanojensa mukaan Jop de Vrieze on (tiede)toimittaja, ajattelija ja intohimoinen työskentelijä. Hänen Twitter-tunnuksensa on @Jopinie ja kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.jopinie.nl.

Miksi uskot Twitterin olevan niin suosittu Hollannissa?

Uskon, että siihen on useita syitä, joita voimme miettiä. Yksi perimmäinen syy on nettiyhteyksien suhteellisen hyvä saatavuus ja älypuhelinten nopeasti kasvava määrä. Lisäksi on joitain enemmän sosiaalisia ja kulttuurillisiä syitä.

Eräs seuraajistani kutsui sitä “kroeg”-tunteeksi [kroeg on hollanniksi pubi, lienee sama sana kuin suomen "krouvi"], samalla lailla kuin menemme mielellämme kahviloihin nauttimaan keskusteluista, olivat ne sitten syvällisiä ja vilpittömiä tai eivät.

Mielenkiintoinen teoria. Twitter ei vieläkään ole kovin suosittu Suomessa, vaikka nettiyhteydet (ja kännykkänetti) ovat kaikkialla. Mutta suomalaiset eivät myöskään juuri vietä aikaa kahviloissa.

Joo, itsekin pidin tästä teoriasta. Puhut ihmisille joista pidät, kuuntelet niitä joista pidät. Ihan kuin joukko ihmisiä baarissa.

Sitten on vielä ajatus siitä, että yhtäkkiä kaikilla pitää olla mielipide ja se pitää myös ilmaista. Twitter on tapa ilmaista itseään. Jotkut kutsuvat sitä narsismiksi, mutta narsismia siitä tulee vasta kun se on epätervettä ja epärealistista.

Hollannin talous pohjautuu ennen kaikkea palveluihin. Palvelualalla työskentelevät ovat usein hyvin innokkaita ilmaisemaan itseään ja olemaan näkyvillä. Se on markkinointinäkökulma Twitteriin.

Olen saanut sellaisen kuvan, että hollantilaiset ilmaisevat kärkkäästi mielipiteensä (esim. mielenosoitukset, valitukset ja muut ovat yleisempiä kuin Suomessa.)

No. Mielestäni mielenosoitukset eivät ole kovin yleisiä, meillä on tapana enemmänkin “salonkivalittaa”: istumme tuolilla tietokoneen ääressä, emme mene kaduille osoittamaan mieltämme. Siinä mielessä mekin olemme erittäin hyviä valittamisessa, sen sijaan että tekisimme mitään konkreettista.

Erityisesti vaalien aikaan Twitterissä oli paljon aktiviteettia. Liikaa ihmisiä ilmaisemassa mielipiteitään. Tässä kulttuurissa “jokainen mielipide on samanarvoinen”, auktoriteetti puuttuu.

Mielenkiintoisia ajatuksia. Miksi arvelet lähes kaikkien hollantilaisten Twitter-käyttäjien tweettaavan hollanniksi, vaikka useimmat hollantilaiset puhuvat erinomaista englantia? Liittyykö sekin “kroeg”-teoriaan?

Kyllä, luulisin niin. Useimmille Twitter on hyvin läheinen juttu. Emme tweettaa maailmalle, vaan seuraajillemme, koemme heihin yhteyttä. Tämä yhteys heikkenee, jos tweetataan englanniksi. Se on kuin pubi, tai kahvinkeittimen äärellä jutustelua. Itse tweettaan paljon työaiheisista jutuista kollegoideni kanssa.

Miten sinä (tai kollegasi) käytät Twitteriä varsinaisessa työssäsi?

Meillä on tunnettu hashtag nimeltä #durftevragen, eli #uskallakysyä. Jos tulee ongelmia pomon, tietokoneen tai jonkin muun kanssa, on parempi kysyä Twitteristä kuin Googlesta. Voi pyytää seuraajiaan retweettaamaan, jolloin saavuttaa suuremman yleisön.

Toinen esimerkki on kun etsin haastateltavia. Kysyin: Etsin naisia, jotka ovat olleet masentuneita ja ovat valmiita puhumaan siitä. PLZ RT. Kahden tunnin sisällä minulla oli viisi vapaaehtoista – ja aidompia vapaaehtoisia kuin olisin saanut perinteisellä menetelmällä: ottamalla psykiatreihin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Heidän kauttaan löydät vain heidän suosikkiasiakkaansa tai -potilaansa.

Vielä yksi esimerkki. Eilen veljeni, joka hänkin on toimittaja, kirjoitti blogimerkinnän tämänhetkisestä taistelusta eliitin ja “valkoisen roskaväen”, vasemmiston ja oikeiston välillä. Keskustelimme siitä Twitterissä. Eräs kustantaja liittyi keskusteluun ja ehdotti veljelleni kirjan kirjoittamista aiheesta. Niin nopeasti asiat voivat edetä.

Lopuksi kyselin vielä Jopilta mielenkiintoisia hollantilaisia tweettaajia, jotka tweettaavat englanniksi. Hänelle ei tullut mieleen oikein mitään ja hän kyseli seuraajiltaankin, mutta ilmeisesti kaikki mielenkiintoiset hollantilaiset tosiaan tweettaavat vain hollanniksi.

Twitteriä hyvin hyödyntävistä hollantilaisfirmoista hän mainitsi rautatieyhtiö NShispeedin, joka tarjoaa asiakaspalvelua Twitterissä. Hollanniksi siis, mutta tästä voisi VR:kin ottaa mallia! Myös lentoyhtiö KLM asiakaspalvelee Twitterissä.

Viisas on se joka tietää, ettei tiedä? Twitter-kirjan blogissa nyt kaikkien aikojen ensimmäinen vieraskynä, yrittäjä, viestintäkonsultti ja InFlow-yrityksen perustaja Oskari Uotinen (@OskariUotinen), joka pitää myös blogia Tiedon jyvä.

Aluksi haluan kiittää Maija Haavistoa kunniasta saada kantaa korteni kekoon Twitter-kirjan blogiin. Bloggaukseni lähti liikkeelle siitä, että kirjasin ranskalaisilla viivoilla ajatuksiani siitä, mikä minua on viime aikoina mietityttänyt / kiinnostanut keskustelussa sosiaalisen median ympärillä. Ilman sen kummempaa näkyvää punaista lankaa lähdin kokoamaan yhteenvetoa ajatuksistani ja toivoin tekstini kiteytyvän johonkin nokkelaan huomioon. Jokainen voi päätellä itse, onnistuinko.

Vaikka sosiaalinen media ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö, on se käsitteenä vakiintunut käyttöön vasta viime vuosina. Sosiaalista mediaa on pyritty määrittelemään useaan otteeseen niin akateemisesti kuin ruohonjuuritasolta käsin. Silti moni someen liittyvä ilmiö kaipaa vielä selkeyttä.

Twitterissä ja Qaikussa pyörii sekalainen joukkio, joka äityy välillä keskustelemaan sosiaalisen median olemuksesta. Keskustelua on käyty niin sosiaalisen median asiantuntijuudesta kuin someähkystäkin. Välillä hehkutetaan uusien välineiden mahdollisuuksia, välillä niitä epäillään. Twitterissä retweetataan ja Facebookissa tykätään. Kesän alun somesota oli vielä aivan oma lukunsa.

Kiivas ajatustenvaihto osoittaa sen, että sosiaalinen media herättää kiinnostusta ja ajatuksia. Keskustelu osaltaan määrittää koko sosiaalisen median kontekstia: mitä sosiaalinen media tarkoittaa, kuka voi kutsua itseään asiantuntijaksi, missä on sosiaalisen median bisnes…

Pidän ja markkinoin itseäni sosiaalisen median asiantuntijana, joten erityisesti minussa herätti ajatuksia muun muassa Anja Alasillan ja Katleena Kortesuon blogeissa käyty keskustelu siitä, mitä sosiaalisen median asiantuntijuus on.

Kun jokin ilmiö lyö itsensä läpi somen tavoin, ihmiset toki kiinnostuvat siitä. Totta kai, pitäähän asiasta ottaa selvä. Kiinnostuksen kasvu johtaa luonnollisesti siihen, että esiin marssivat asiantuntijat tarjoten omaa osaamistaan tarkoituksenaan ratkaista asiakkaidensa ongelmia ja tehdä samalla rahaa.

Sosiaalinen media ei minun uskomukseni mukaan tarkoita vain välineitä; kyse on myös jostakin muusta. Kyse on keskustelusta, vuorovaikutuksesta ja vastavuoroisuudesta. Mitä sosiaalisen median asiantuntijuuteen siis kuuluu? Pelkkä tekninen osaaminen ei varmasti riitä. Markkinointiosaamista vaaditaan. Täytyy ymmärtää viestinnän ja ihmisten välisen dynamiikan lakeja… Sosiaalisen median asiantuntijuuden kriteerit ovat lopulta melko kovat.

Ehkä bloggaukseni kliimaksi on todeta, kuinka lapsenkengissä sosiaalisen median ympäristön määrittely meillä loppujen lopuksi vielä on. Yritysmaailmassa ensimmäiset menestystarinat on saatu, Sanastokeskus TSK:n julkaisema Sosiaalisen median sanasto on kasattu, ja alan tutkimusta ja koulutusta alkaa löytyä myös kotimaasta. Onko mitään muuta alaa, joka olisi näin kovassa myllerryksessä kuin sosiaalinen media nyt on?

Sosiaalisen median osaamistani markkinoivana ”asiantuntijana” lainaan lopuksi toista verkkoviestinnän ammattilaista, Eve Holopaista: ”En osaa kaikkea, mutta tiedän, mistä löydän kullekin osa-alueelle erikoisasiantuntijan tarvittaessa.” Mielestäni tässä tiivistyy juuri sosiaalisen median ydin: vuorovaikutus ja verkostoituminen. Kuinka kukaan voisi nykymaailmassa osatakaan kaikkea yhtään mistään? Taito on löytää ympärilleen ihmiset, joiden kanssa voi yhdessä suunnata kohti yhteisiä tavoitteita.

Vapaasti käytettävä kuva stck.xchng-käyttäjältä jweimer

Alkuun täytyy tunnustaa, mitä sanoin puolisolleni viime lauantain SoMeTime2010-tapahtumasta etukäteen: “Menen sinne lähinnä kun siellä ‘kuuluu olla’. Verkostoitumaan ja tapaamaan netistä tuttuja ihmisiä [jota olen harrastanut aktiivisesti vuodesta 1997). En mä nyt sinne hauskaa pitämään mene.”

Höpö höpö. Pakko myöntää, että hauskaa oli. En pahemmin perustanut yrityksille tarkoitetuista osuuksista, ROI:n, Vennin diagrammien ja alennuskuponkien hokemisesta, mutta eiväthän ne olleet minulle tarkoitettujakaan, koska en koe itseäni yrittäjäksi (vaikka freelancer olenkin). Toisaalta ne olivat niin lyhyitä, etten myöskään tylsistynyt ja niissä oli paljon mielenkiintoistakin sisältöä. Myös “ohjattua verkostoitumista” pidin hieman väkisin väännettynä, mutta eipä siitä haittaakan ollut.

Mitä sain tapahtumasta irti oli positiivinen energia ja lataus, se mitä Pekka Himanen uudessa Kukoistuksen käsikirjoituksessaan kutsui “rikastavaksi vuorovaikutukseksi”. Kotona työskentelevänä ihmisenä luuhaan kotona liikaa ja vaikka kavereita tapaankin, en ehkä tarpeeksi inspiroivia, idearikkaita ihmisiä.

SoMeTimeä on kritisoitu aika paljon, etenkin henkilöt, jotka eivät olleet tapahtumassa mukana. Sitä kuvailtiin jotakuinkin sisäänpäinlämpiäväksi, inside-henkiseksi selkääntaputteluksi ja se sai samaa kritiikkiä kuin “Suomi-some” yleensä: liikaa metaa, sosiaalisen median käyttöä sosiaalisesta mediasta puhumiseen. Tapahtumalla ei saavutettu maailmanrauhaa, ratkaisua talouskriisiin eikä muitakaan yleviä päämääriä.

Minusta tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja siinä oli hyvä tasapaino huvia ja hyötyä. Olisin itse viihtynyt hyvin ilman minkäänlaista ohjelmaakin, pelkkänä “nettimiittinä“, mutta moni olisi silloin karsastanut sinne tulemista. Ei kai sitä nyt hyvää työaikaa voi tuhlata jonninjoutavuuksiin, kuten ihmisten kanssa hengailuun ilman hienoja päämääriä?

Twitterin yrityskäytössä ROI ja hienot kaaviot ja käyrät ovat toki tärkeitä konsepteja ja sosiaalinen media on monille – kuten itsellenikin – tärkeä osa työtä. Minusta ei kannata kuitenkaan juuttua siihen ROI:n hokemiseen vaan muistaa, että sosiaalisessa mediassa saa ja pitää olla myös kivaa. Jos sen ajattelee tylsäksi pakkopullaksi, ei sitä pysty käyttämään hyödyksikään.

SoMeTime2010-tapahtumassa yksi hauskimpia osuuksia oli kuuluisa “facedown” eli päinmakuu. Internetistä levinneessä meemissä mennään makaamaan johonkin paikkaan naama alaspäin ja otetaan siitä valokuva.

Missä on facedownin ROI? Mitä hyötyä siitä on? Mitä järkeä siinä on? Ei mitään! Ja joskus ihmisille tekee ihmeen hyvää tehdä jotain, jossa ei ole mitään järkeä, miettimättä sitä paljonko työaikaa siihen kuluu. Jos joku näkee sen sisäänpäinlämpeävänä selkääntaputteluna, siitä vain. Onneksi elämä ei kuitenkaan aina ole ihan hirveän vakava asia.

Lisää kirjoittajan kuvia tapahtumasta

Minulle sosiaalinen media on nautinnollisimmillaan, kun se on aidosti sosiaalista. Ei kaupata mitään, ei jaella pakonomaisesti hyödyllisiä linkkejä oman maineen kasvattamiseksi, ei yritetä turhan tietoisesti verkostoitua tai solmia suhteita uralla etenemiseksi tai asiakkaiden saamiseksi (vaikka sitäkin voi toki tehdä).

Tämä sosiaalinen media on enemmänkin sellainen kokemus, kuin istuisi kahvilassa ja havainnoisi ulkona käveleviä ihmisiä. Nämä ihmiset toki puhuvat, joten heidän sielunelämäänsä ei tarvitse arvuutella ulkonäön tai habituksen perusteella, vaan antaa heidän itse kertoa. Ja toki kynnys koputtaa heidän olkapäälleen ja aloittaa aktiivinen keskustelu on paljon pienempi kuin siellä katukahvilassa.

Olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin blogien välityksellä, sellaisia joihin en todennäköisesti olisi koskaan törmännyt reaalimaailmassa tai ainakaan ystävystynyt heidän kanssaan. Jotkut tutustumiset ovat olleet yksipuolisia: en ole välttämättä koskaan edes kommentoinut heidän blogiinsa, eivätkä he edes tiedä minun olemassaolostani. Silti koen “tuntevani” heidät jollain tasolla ja että heihin tutustuminen on rikastuttanut elämääni ja antanut uusia näkökulmia.

Twitterin avulla voin tutustua vieläkin useampaan ihmiseen. En toki tunne kaikkia 800+ ihmisestä joita seuraan omalla tunnuksellani tai 600+ ihmisestä, joita seuraan @twtrkirjan kautta, mutta vähintään useisiin kymmeniin koen silti tutustuneeni. Heihin kuuluvat mm. rääväsuinen amerikkalainen perheenäiti joka kertoo miehensä syöpähoidoista, 15-vuotias australialainen nuortenkirjailija, hollantilainen ravitsemusgenomiikan professori, buddhalainen naispappi-isoäiti ja Sri Lankaan muuttanut kanadalainen mormoninainen, joka kirjoittaa scifiä ja leipoo ahkerasti.

Ei uskoisi, miten paljon 140-merkkiset viestit voivat kertoa ihmisestä. Moni varmaan pitää Twitter-tuttavuuksia pinnallisina, koska eihän tuossa määrässä voi kertoa mitään oleellista. Luulen, että se on kuitenkin juuri päinvastoin. Jos olet avoin ja annat persoonasi tulla läpi, lyhyet viestit nimenomaan tiivistävät sinusta esiin jotain oleellista, pintaa syvemmältä.

Paitsi toivottaa rauhallista joulua ja virikkeellistä uutta vuotta, haluan myös kiittää kaikkia Twitter-ihmisille, joihin olen saanut tutustua!