Twitter-blogissa on vallinnut lähiaikoina hiljaisuus, osaksi sen takia, että muutin Suomesta Hollantiin. Täällä Twitter on jo useamman vuoden ollut todella suosittu. Koska minulta kysytään usein, miksei Twitter ole vieläkään Suomessa erityisen suosittu ja olen siitä kirjoittanut paljon, päätin tällä kertaa lähteä selvittämään, miksi Twitter on Hollannissa niin suosittu.

Haastateltavan valinta tuntui osuneen nappiin. Kysymykseen löytyi vastaus ja samalla sain myös muita arvokkaita ideoita. Omien sanojensa mukaan Jop de Vrieze on (tiede)toimittaja, ajattelija ja intohimoinen työskentelijä. Hänen Twitter-tunnuksensa on @Jopinie ja kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.jopinie.nl.

Miksi uskot Twitterin olevan niin suosittu Hollannissa?

Uskon, että siihen on useita syitä, joita voimme miettiä. Yksi perimmäinen syy on nettiyhteyksien suhteellisen hyvä saatavuus ja älypuhelinten nopeasti kasvava määrä. Lisäksi on joitain enemmän sosiaalisia ja kulttuurillisiä syitä.

Eräs seuraajistani kutsui sitä “kroeg”-tunteeksi [kroeg on hollanniksi pubi, lienee sama sana kuin suomen "krouvi"], samalla lailla kuin menemme mielellämme kahviloihin nauttimaan keskusteluista, olivat ne sitten syvällisiä ja vilpittömiä tai eivät.

Mielenkiintoinen teoria. Twitter ei vieläkään ole kovin suosittu Suomessa, vaikka nettiyhteydet (ja kännykkänetti) ovat kaikkialla. Mutta suomalaiset eivät myöskään juuri vietä aikaa kahviloissa.

Joo, itsekin pidin tästä teoriasta. Puhut ihmisille joista pidät, kuuntelet niitä joista pidät. Ihan kuin joukko ihmisiä baarissa.

Sitten on vielä ajatus siitä, että yhtäkkiä kaikilla pitää olla mielipide ja se pitää myös ilmaista. Twitter on tapa ilmaista itseään. Jotkut kutsuvat sitä narsismiksi, mutta narsismia siitä tulee vasta kun se on epätervettä ja epärealistista.

Hollannin talous pohjautuu ennen kaikkea palveluihin. Palvelualalla työskentelevät ovat usein hyvin innokkaita ilmaisemaan itseään ja olemaan näkyvillä. Se on markkinointinäkökulma Twitteriin.

Olen saanut sellaisen kuvan, että hollantilaiset ilmaisevat kärkkäästi mielipiteensä (esim. mielenosoitukset, valitukset ja muut ovat yleisempiä kuin Suomessa.)

No. Mielestäni mielenosoitukset eivät ole kovin yleisiä, meillä on tapana enemmänkin “salonkivalittaa”: istumme tuolilla tietokoneen ääressä, emme mene kaduille osoittamaan mieltämme. Siinä mielessä mekin olemme erittäin hyviä valittamisessa, sen sijaan että tekisimme mitään konkreettista.

Erityisesti vaalien aikaan Twitterissä oli paljon aktiviteettia. Liikaa ihmisiä ilmaisemassa mielipiteitään. Tässä kulttuurissa “jokainen mielipide on samanarvoinen”, auktoriteetti puuttuu.

Mielenkiintoisia ajatuksia. Miksi arvelet lähes kaikkien hollantilaisten Twitter-käyttäjien tweettaavan hollanniksi, vaikka useimmat hollantilaiset puhuvat erinomaista englantia? Liittyykö sekin “kroeg”-teoriaan?

Kyllä, luulisin niin. Useimmille Twitter on hyvin läheinen juttu. Emme tweettaa maailmalle, vaan seuraajillemme, koemme heihin yhteyttä. Tämä yhteys heikkenee, jos tweetataan englanniksi. Se on kuin pubi, tai kahvinkeittimen äärellä jutustelua. Itse tweettaan paljon työaiheisista jutuista kollegoideni kanssa.

Miten sinä (tai kollegasi) käytät Twitteriä varsinaisessa työssäsi?

Meillä on tunnettu hashtag nimeltä #durftevragen, eli #uskallakysyä. Jos tulee ongelmia pomon, tietokoneen tai jonkin muun kanssa, on parempi kysyä Twitteristä kuin Googlesta. Voi pyytää seuraajiaan retweettaamaan, jolloin saavuttaa suuremman yleisön.

Toinen esimerkki on kun etsin haastateltavia. Kysyin: Etsin naisia, jotka ovat olleet masentuneita ja ovat valmiita puhumaan siitä. PLZ RT. Kahden tunnin sisällä minulla oli viisi vapaaehtoista – ja aidompia vapaaehtoisia kuin olisin saanut perinteisellä menetelmällä: ottamalla psykiatreihin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Heidän kauttaan löydät vain heidän suosikkiasiakkaansa tai -potilaansa.

Vielä yksi esimerkki. Eilen veljeni, joka hänkin on toimittaja, kirjoitti blogimerkinnän tämänhetkisestä taistelusta eliitin ja “valkoisen roskaväen”, vasemmiston ja oikeiston välillä. Keskustelimme siitä Twitterissä. Eräs kustantaja liittyi keskusteluun ja ehdotti veljelleni kirjan kirjoittamista aiheesta. Niin nopeasti asiat voivat edetä.

Lopuksi kyselin vielä Jopilta mielenkiintoisia hollantilaisia tweettaajia, jotka tweettaavat englanniksi. Hänelle ei tullut mieleen oikein mitään ja hän kyseli seuraajiltaankin, mutta ilmeisesti kaikki mielenkiintoiset hollantilaiset tosiaan tweettaavat vain hollanniksi.

Twitteriä hyvin hyödyntävistä hollantilaisfirmoista hän mainitsi rautatieyhtiö NShispeedin, joka tarjoaa asiakaspalvelua Twitterissä. Hollanniksi siis, mutta tästä voisi VR:kin ottaa mallia! Myös lentoyhtiö KLM asiakaspalvelee Twitterissä.

Viisas on se joka tietää, ettei tiedä? Twitter-kirjan blogissa nyt kaikkien aikojen ensimmäinen vieraskynä, yrittäjä, viestintäkonsultti ja InFlow-yrityksen perustaja Oskari Uotinen (@OskariUotinen), joka pitää myös blogia Tiedon jyvä.

Aluksi haluan kiittää Maija Haavistoa kunniasta saada kantaa korteni kekoon Twitter-kirjan blogiin. Bloggaukseni lähti liikkeelle siitä, että kirjasin ranskalaisilla viivoilla ajatuksiani siitä, mikä minua on viime aikoina mietityttänyt / kiinnostanut keskustelussa sosiaalisen median ympärillä. Ilman sen kummempaa näkyvää punaista lankaa lähdin kokoamaan yhteenvetoa ajatuksistani ja toivoin tekstini kiteytyvän johonkin nokkelaan huomioon. Jokainen voi päätellä itse, onnistuinko.

Vaikka sosiaalinen media ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö, on se käsitteenä vakiintunut käyttöön vasta viime vuosina. Sosiaalista mediaa on pyritty määrittelemään useaan otteeseen niin akateemisesti kuin ruohonjuuritasolta käsin. Silti moni someen liittyvä ilmiö kaipaa vielä selkeyttä.

Twitterissä ja Qaikussa pyörii sekalainen joukkio, joka äityy välillä keskustelemaan sosiaalisen median olemuksesta. Keskustelua on käyty niin sosiaalisen median asiantuntijuudesta kuin someähkystäkin. Välillä hehkutetaan uusien välineiden mahdollisuuksia, välillä niitä epäillään. Twitterissä retweetataan ja Facebookissa tykätään. Kesän alun somesota oli vielä aivan oma lukunsa.

Kiivas ajatustenvaihto osoittaa sen, että sosiaalinen media herättää kiinnostusta ja ajatuksia. Keskustelu osaltaan määrittää koko sosiaalisen median kontekstia: mitä sosiaalinen media tarkoittaa, kuka voi kutsua itseään asiantuntijaksi, missä on sosiaalisen median bisnes…

Pidän ja markkinoin itseäni sosiaalisen median asiantuntijana, joten erityisesti minussa herätti ajatuksia muun muassa Anja Alasillan ja Katleena Kortesuon blogeissa käyty keskustelu siitä, mitä sosiaalisen median asiantuntijuus on.

Kun jokin ilmiö lyö itsensä läpi somen tavoin, ihmiset toki kiinnostuvat siitä. Totta kai, pitäähän asiasta ottaa selvä. Kiinnostuksen kasvu johtaa luonnollisesti siihen, että esiin marssivat asiantuntijat tarjoten omaa osaamistaan tarkoituksenaan ratkaista asiakkaidensa ongelmia ja tehdä samalla rahaa.

Sosiaalinen media ei minun uskomukseni mukaan tarkoita vain välineitä; kyse on myös jostakin muusta. Kyse on keskustelusta, vuorovaikutuksesta ja vastavuoroisuudesta. Mitä sosiaalisen median asiantuntijuuteen siis kuuluu? Pelkkä tekninen osaaminen ei varmasti riitä. Markkinointiosaamista vaaditaan. Täytyy ymmärtää viestinnän ja ihmisten välisen dynamiikan lakeja… Sosiaalisen median asiantuntijuuden kriteerit ovat lopulta melko kovat.

Ehkä bloggaukseni kliimaksi on todeta, kuinka lapsenkengissä sosiaalisen median ympäristön määrittely meillä loppujen lopuksi vielä on. Yritysmaailmassa ensimmäiset menestystarinat on saatu, Sanastokeskus TSK:n julkaisema Sosiaalisen median sanasto on kasattu, ja alan tutkimusta ja koulutusta alkaa löytyä myös kotimaasta. Onko mitään muuta alaa, joka olisi näin kovassa myllerryksessä kuin sosiaalinen media nyt on?

Sosiaalisen median osaamistani markkinoivana ”asiantuntijana” lainaan lopuksi toista verkkoviestinnän ammattilaista, Eve Holopaista: ”En osaa kaikkea, mutta tiedän, mistä löydän kullekin osa-alueelle erikoisasiantuntijan tarvittaessa.” Mielestäni tässä tiivistyy juuri sosiaalisen median ydin: vuorovaikutus ja verkostoituminen. Kuinka kukaan voisi nykymaailmassa osatakaan kaikkea yhtään mistään? Taito on löytää ympärilleen ihmiset, joiden kanssa voi yhdessä suunnata kohti yhteisiä tavoitteita.

Vapaasti käytettävä kuva stck.xchng-käyttäjältä jweimer

Twitter-kirjan blogin historian ensimmäinen haastateltava on Jani Mesikämmen eli @Karhuherra, omien sanojensa mukaan “turkulainen urheilutoimittaja, elämäntapakirjoittaja ja blogofiili”. Lehtijuttujen lisäksi hän kirjoittaa blogia Suomen suurimmalle jääkiekkosivustolle.

Miten Twitter voi hyödyttää urheilutoimittajaa ja miksi se soveltuu erityisen hyvin urheilun seuraamiseen tai siitä keskustelemiseen?

Twitter on loistava uutislähde kansainvälisten tapahtumien ja lajien seurantaan, koska maailmalla sen käyttö on media-alalla varsin kattavaa. Siinä yhdistyvät mukavasti tiedonkulun nopeus, tiiviys ja lähteiden monipuolisuus – toisaalta myös suodattaminen. Etenkin Pohjois-Amerikassa monilla ammattitoimittajilla on oma tili, jolla visertävät työasioita. Siinä uutisseurantaa yhdistyy se mukava puoli, että pystyy helposti seuraamaan arvostamiaan nimiä ja mielenkiintoisia persoonia. Ja lähteitä on tietysti monia muitakin kuin pelkät mediatyypit ja uutispalvelut, se auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa.

Käytätkö jotain asiakasohjelmaa tai työkalua, joka mielestäsi helpottaa seuraamista?

Työläppärillä on Tweetdeck, joka pyörii kivasti taustalla vaikka töitä tehdessä, päivitykset loikkivat ruudun kulmaan pelejäkin katsoessa. Toisinaan harjoitan väljää live-seurantaa tapahtumissa, jossa olen paikan päällä. Pohjois-Amerikassa sekin on huomattavasti yleisempää. Perustwitteriä käyttäessä aihekohtaiset listat ovat käteviä, joskin olen liian laiska päivittämään niitä.

Ketkä ovat mielenkiintoisimpia tweettaavia urheilijoita, joita seuraat?

Suomessa on valitettavasti minimaalisen vähän visertäviä atleetteja, olympiakisojen ajalta jäi mieleen positiivisena poikkeuksena naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaaja Terhi Mertanen. Muutoin seuraan vain muutamaa NHL-jääkiekkoilijaa, maailmantähdillä on harvoin mitään kiehtovaa sanomista 140 merkillä.

Millaisia/mitä muita urheiluaiheisia tunnuksia seuraat?

Kaikkea mahdollista, esimerkiksi NHL-jääkiekon osalta kattaus on laaja: iso joukko toimittajia ja uutispalveluita, lehtiä ja tv-kanavia, vähintään yhtä iso joukko yksittäisiä bloggaajia ja jopa faneja. Valmentajiin en juuri muista törmänneeni, mutta seuroilla on virallisia tiedotustilejä ja oman hauskan mausteensa tuovat ammattilaispelaajien agentit, joiden joukossa on muutama asiakkaidensa puolta tarmokkaasti pitävä värikäs persoona. (P-Amerikassa tältä saralta on jo noussut pari kohuakin erään tietyn agentin twiittien perusteella).

Suomessa esimerkiksi urheiluseurat ovat vasta hitaasti heräilemässä Twitterin ja vastaavien välineiden mahdollisuuksiin, mielellään seuraisi useampiakin.

Mistä urheilulajeista Twitterissä puhutaan eniten? Onko sellaisia, joista mielestäsi puhutaan yllättävän paljon tai yllättävän vähän?

Oma näppituntuma on se, että Twitter on vielä sillä tavalla pohjoismerikkalaisesti painottunut ilmiö, että sikäläiset isot ammattilaislajit ovat vahvasti esillä. Siitä johtuen ainakin globaalista pieneksi lajiksi mieltyvä jääkiekko on ylikorostetusti esillä. Jenkkien isot lajit – jenkkifutis, baseball ja koripallo – ovat niin isoja sirkuksia, että se näkyy tietysti Twitterissäkin. Ja toki jalkapallo on maailman suosituimpana lajina paljon esillä.

Twitterin hienous on lopulta siinä, että kaiken turhan kuonan voi oman mielensä mukaan suodattaa pois. En seuraa kaikkea urheilua niin kattavasti, että voisin sanoa, millainen on twitter-skene esim. rugbyn tai kriketin suhteen (jotka suosioltaan ovat globaalia kärkeä).

Mikä on ollut hauskin/mielenkiintoisin urheiluaiheinen “hetki”/tapahtuma Twitterissä?

Hetkiä tulee niin paljon vuodenkierrossa, etteivät ne oikein jää mieleen. Isojen uutisten kohdalla on kiehtovaa seurata sitä kokonaisuuden vyörymistä, kun ammattimediat puskevat omaa informaatiotaan ja rinnalla tulee bloggareiden tai Twitter-aktiivien teräviä huomioita ja fanien tunnepohjaista reagointia. Tällaista näin ensimmäistä kertaa isommin tänä keväänä olympiakisojen ja NHL:n jääkiekkofinaalien yhteydessä.

Millaista luulet, että olisi ollut seurata Suomen 1995 jääkiekkovoittoa Twitterissä?

Luultavasti aika kiehtovaa. Ainoat kerrat kun olen omassa Twitter-virrassani ja Facebookissa kohdannut todellisia tunnekuohuja ja yllättävänkin vahvoja reaktioita ovat Suomen Leijonien dramaattisia tappioita, ensin olympiakisoissa kuusi maalia omaan päähän yhdessä erässä USA:ta vastaan ja sitten MM-kisoissa tuli tappio Tanskalle. Niiden reaktioiden rinnalla esimerkiksi Euroviisu-floodaus on aika tasapaksua. MM-kullan kohdalla hurma olisi varmaan melkoista visertäjienkin keskuudessa, taatusti löytyisi uusia puolia hillityistäkin hahmoista. (Tästä asiasta sananen lisää blogissa.)

Mikä on Twitterin huonoin puoli urheilua seuratessa?

Huonoin puoli on ehdottomasti sen aiheuttama addiktio …välillä seurattavaa on niin paljon, että itse urheiluun keskittyminen voi hetkittäin kärsiä, mutta siitä voinee syyttää vain itseään.

Mitä mieltä olet siitä, että esimerkiksi urheilujärjestöt ovat rajoittaneet urheilijoiden osallistumista sosiaaliseen mediaan erilaisilla säännöillä?

Lähinnä se on absurdia, koska urheilijat ovat muutoin nykyään niin täysin tuotteistettuja hahmoja. Mitään oikeaa sanottavaa heillä ei sitten kuitenkaan saisi olla. Olympiakisoissahan on osallistujilla bloggaus- ja kolumnikielto, mikä on jo tympeää. Jalkapallon MM-kisoissa yksittäiset joukkueet ovat kieltäneet pelaajilta sosiaaliseen mediaan kirjoittelun ja vastaavan. Sekin on tylsää, mutta urheilumaailman tuntevalle ymmärrettävää matalaotsaisuutta.

Urheiluyhteisöjen kirjoittamattomat koodistot ovat niin vahvoja, että sitä päivää saataneen vielä odotella, että joku urheilija rohkenisi kyseenalaistaa toden teolla tällaiset sananvapauden rajoitukset. “What happens in the locker room, stays in the locker room” -ajattelu rajoittaa täysin viatontakin osallistumista.

Pitäisikö urheilukisojen katsomoissa olla Twitter-ruudut samaan tapaan kuin esim. joissakin konferensseissa?

En tiedä pitäisikö, mutta olisihan se helppo ja suht vetävä tapa aktivoida yleisöä. Kaikilla isoilla stadioneilla ja isoissa areenoissa on mediakuutiot, jonne dataa olisi helppoa ajaa pyörimään.

Miten yrittäisit houkutella suomalaisia urheilijoita ja urheilutoimittajia Twitteriin?

Kollegoille sitä voi suositella ihan puhtaasti ammatillisen kehittymisen ja ennakkoluulottomuuden nimissä. Urheilijoille ja seuroille voisin pitää inspiroivan pukukoppipuheen siitä, millaisia uusia ulottuvuuksia suhteessa ulkomaailmaan voi saavuttaa visertämällä. Suomessa ehtii vielä mainiosti sporttiväen eturintamaan tässäkin asiassa, on helppoa näyttää fiksulta ja kauniilta.

Vapaasti käytettävä kuva stock.xchng-käyttäjältä MeiTeng

Jos olet elänyt tynnyrissä viimeisen pari viikkoa, kerrottakoon, että vuvuzelat ovat torvia, joita paikalliset soittavat parhaillaan Etelä-Afrikassa järjestettävissä jalkapallon MM-kisoissa. Ne aiheuttavat TV-lähetykseenkin jatkuvan, ampiaisen surinaa muistuttavan taustametelin.

Olen turkasen kyllästynyt mokomiin torviin, vaikka en edes katso jalkapalloa. Tuntuu, ettei Twitterissä välillä ole juuri muusta puhuttukaan. Ensin jauhettiin siitä, kuinka ärsyttäviä vuvuzelat ovat. Sitten postailtiin linkkejä TV-yhtiöihin, jotka suodattavat äänen pois sekä tee-se-itse -niksejä vuvuzelojen suodatukseen kotikatsomoissa. Toki aiheesta syntyi myös tusinoittain hassunhauskoja kiertovitsejä.

Voi kenties ihmetellä, miksi ihminen, joka ei katso jalkapalloa eikä jaksa enää aiheesta käytävää keskustelua blogaa siitä. Juuri siksi. Mielessä alkoi syntyä varsin mielenkiintoinen analogia, jota maustaa ripaus ehtaa metaa.

Euroviisujen aikoihin moni kyllästyi keskusteluun ja alkoi etsiä tapoja suodattaa aiheeseen liittyvät tweetit. Jalkapallokisojen aikana on herännyt taas sama ilmiö. Onko siitä saamarin potkupallosta pakko puhua aivan lakkaamatta? Huomenna tuskaillaan Ruotsin häähumua.

Puuttuvien hashtagien vuoksi kaikkia pallokeskusteluita on vaikea karsia pois näkyvistä, mutta onneksi monilla Twitter-työkaluilla on helppo suodattaa vuvuzeloja käsittelevä keskustelu – selvästi helpompaa kuin suodattaa itse vuvuzelat pois TV-lähetyksistä.

Jo aiemmin on mainittu TweetDeck ja tuntemattomampi TalkingPuffin hyvinä suodatustyökaluina, mutta ominaisuus on yleistymässä muihinkin asiakasohjelmiin. Samoin seurattavien väliaikainen mykistäminen (ilman unfollowaamista) alkaa löytyä jo monista käyttöliittymistä, lisäosista ja asiakasohjelmista.

Suodattaminen parantaa sosiaalisen median käyttökokemusta, säästää aikaa ja helpottaa jyvien erottelemista akanoista. En yhtään ihmettelisi, vaikka parin vuoden päästä pähkäiltäisiin, miten joskus aikoinaan kukaan jaksoi käyttää Twitteriä ilman mykistys- ja suodatustoimintoja.

Vapaasti käytettävä kuva stock.xchng-käyttäjältä bodgie

Alkuun täytyy tunnustaa, mitä sanoin puolisolleni viime lauantain SoMeTime2010-tapahtumasta etukäteen: “Menen sinne lähinnä kun siellä ‘kuuluu olla’. Verkostoitumaan ja tapaamaan netistä tuttuja ihmisiä [jota olen harrastanut aktiivisesti vuodesta 1997). En mä nyt sinne hauskaa pitämään mene.”

Höpö höpö. Pakko myöntää, että hauskaa oli. En pahemmin perustanut yrityksille tarkoitetuista osuuksista, ROI:n, Vennin diagrammien ja alennuskuponkien hokemisesta, mutta eiväthän ne olleet minulle tarkoitettujakaan, koska en koe itseäni yrittäjäksi (vaikka freelancer olenkin). Toisaalta ne olivat niin lyhyitä, etten myöskään tylsistynyt ja niissä oli paljon mielenkiintoistakin sisältöä. Myös “ohjattua verkostoitumista” pidin hieman väkisin väännettynä, mutta eipä siitä haittaakan ollut.

Mitä sain tapahtumasta irti oli positiivinen energia ja lataus, se mitä Pekka Himanen uudessa Kukoistuksen käsikirjoituksessaan kutsui “rikastavaksi vuorovaikutukseksi”. Kotona työskentelevänä ihmisenä luuhaan kotona liikaa ja vaikka kavereita tapaankin, en ehkä tarpeeksi inspiroivia, idearikkaita ihmisiä.

SoMeTimeä on kritisoitu aika paljon, etenkin henkilöt, jotka eivät olleet tapahtumassa mukana. Sitä kuvailtiin jotakuinkin sisäänpäinlämpiäväksi, inside-henkiseksi selkääntaputteluksi ja se sai samaa kritiikkiä kuin “Suomi-some” yleensä: liikaa metaa, sosiaalisen median käyttöä sosiaalisesta mediasta puhumiseen. Tapahtumalla ei saavutettu maailmanrauhaa, ratkaisua talouskriisiin eikä muitakaan yleviä päämääriä.

Minusta tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty ja siinä oli hyvä tasapaino huvia ja hyötyä. Olisin itse viihtynyt hyvin ilman minkäänlaista ohjelmaakin, pelkkänä “nettimiittinä“, mutta moni olisi silloin karsastanut sinne tulemista. Ei kai sitä nyt hyvää työaikaa voi tuhlata jonninjoutavuuksiin, kuten ihmisten kanssa hengailuun ilman hienoja päämääriä?

Twitterin yrityskäytössä ROI ja hienot kaaviot ja käyrät ovat toki tärkeitä konsepteja ja sosiaalinen media on monille – kuten itsellenikin – tärkeä osa työtä. Minusta ei kannata kuitenkaan juuttua siihen ROI:n hokemiseen vaan muistaa, että sosiaalisessa mediassa saa ja pitää olla myös kivaa. Jos sen ajattelee tylsäksi pakkopullaksi, ei sitä pysty käyttämään hyödyksikään.

SoMeTime2010-tapahtumassa yksi hauskimpia osuuksia oli kuuluisa “facedown” eli päinmakuu. Internetistä levinneessä meemissä mennään makaamaan johonkin paikkaan naama alaspäin ja otetaan siitä valokuva.

Missä on facedownin ROI? Mitä hyötyä siitä on? Mitä järkeä siinä on? Ei mitään! Ja joskus ihmisille tekee ihmeen hyvää tehdä jotain, jossa ei ole mitään järkeä, miettimättä sitä paljonko työaikaa siihen kuluu. Jos joku näkee sen sisäänpäinlämpeävänä selkääntaputteluna, siitä vain. Onneksi elämä ei kuitenkaan aina ole ihan hirveän vakava asia.

Lisää kirjoittajan kuvia tapahtumasta

En ole Facebookissa. Joskus on tuntunut siltä, että pitäisi olla, mutta lähiaikoina ei tosiaankaan. Facebook on jatkuvasti negatiivisissa uutisotsikoissa, lähinnä heikon yksityisyydensuojan takia.

Viimeksi eilen Facebookista löytyi paha turvallisuusaukko, jonka avulla kuka tahansa pystyi seuraamaan muiden chatteja. Ja “kuka tahansa” tässä aivan kirjaimellisesti, sillä bugia oli todella yksinkertaista hyödyntää.

Heti kun ylläpito sai tiedon tästä aukosta, sitä alettiin korjata. Turvallisuusaukkoja löytyy kaikkialta. Niitä ei saisi olla lainkaan, mutta niitä on lähes mahdotonta välttää kokonaan. Siinä suhteessa Facebook ei ole ainutlaatuinen. Tietynlainen infrastruktuuri ja webbisuunnittelu kuitenkin selvästi lisää riskiä tietoturva-aukkoihin.

Facebook on osoittanut jatkuvaa piittaamattomuutta käyttäjistään – asiakkaistaan. Viis tietoturvasta ja yksityisyydestä, ne ovat epäolennaisia. Tuntuu siltä, että firma tuntee itsensä voittamattomaksi sadoilla miljoonilla asiakkaillaan. Mitä sitten, jos tuhat, tai miljoonakin ihmistä sieltä lähtee, se ei tunnu vielä missään.

Facebook-tunnuksiahan ei voi edes kunnolla poistaa. Surkuhupaisasti kävi Star Wreck -ohjaaja Timo Vuorensolalle, joka poisti FB-tunnuksensa. Facebook kuitenkin loi hänelle automaattisesti oman sivun, joka sanoo “Timo Vuorensola is on Facebook”, eli sitä voisi kuvitella miehen itse tekemäksi. Nyt hänellä on siis Facebook-presenssi, jota hän ei voi itse hallita.

Onko Twitter Facebookia turvallisempi?

Keskustelin aiheesta puolisoni kanssa, joka ei käytä Twitteriä eikä Facebookia. Yritin inttää, että oli tietoturva-aukkoja sitten missä vain (ja niitä on ollut Twitterissäkin), Twitter on tavallaan Facebookia turvallisempi, koska sinne ei anneta samalla lailla arkaluontoista tietoa. Profiilit ovat pelkistettyjä, kuva-albumeja ei ole, eikä käyttäjien ystävyyssuhteita voi samalla lailla mallintaa.

Puolisoni huomautti, että Twitteriin syydetään silti paljon dataa, jota voi analysoida monin eri tavoin. Tämä on toki totta ja siitä on olemassa jo jossain määrin pysäyttäviä esimerkkejä.

TweetPsych on palvelu, joka analysoi käyttäjän persoonaa tämän tweettien perusteella. Esimerkiksi oma henkilökohtainen tunnukseni on TweetPsychin mielestä keskivertoa ahdistuneempi ja negatiivisempi – mutta tweettaa myös keskivertokäyttäjää rakentavammin ja puhuu enemmän oppimisesta ja ajattelusta.

Konkreettisempi esimerkki Twitter-tietojen analysoinnista on SleepingTime.org, joka osaa kertoa kenen tahansa aktiivisen (ja lähinnä kotimaassaan pysyttelevän) Twitter-käyttäjän nukkuma-ajat ja tiedot pitävät yllättävän hyvin paikkansa.

Tieto ihmisen nukkuma-ajoista ei välttämättä tee kenestäkään haavoittuvaa, mutta lisää kyllä tietoisuutta siitä, että sosiaalisen median sisältö ihan oikeasti on julkista ja kertoo paljon myös rivien välistä. Kukaan perheenjäsenistäni (puolisoani lukuunottamatta) ei tiedä vuorokausirytmiäni, mutta kuka tahansa nettikäyttäjä voi sen ottaa selville. Siinä on ajattelemisen aihetta.

Ei myöskään kannata unohtaa paikannuspalveluita kuten Foursquarea ja Gowallaa. Niistäkin on tehty varoittava esimerkki: Please Rob Me -sivusto listaa kaikki Twitterin käyttäjät, jotka viimeisimpien tweettiensä mukaan eivät ole kotonaan ja sopivat siis hyvin murtovarkauksien kohteeksi. Moni on tweetannut oman kotiosoitteensakin näillä palveluilla, mitä hieman kummastelen.

Foliohatun käyttäminen lienee turhaa, mutta terveen järjen käyttö on aina sallittua ja suotavaa. Muista myös se, että vaikka suojaisit tweettisi tai välittäisit arkaluontoista tietoa vain yksityisviesteillä, ikävä tietoturva-aukko voi pahimmillaan tehdä niistäkin julkisia. Kun tieto muuttuu netissä julkiseksi vaikka vain hetkeksikin, sitä voi olla lähes mahdoton poistaa.

Vapaasti käytettävä kuva stock.xchng-käyttäjältä juliaf

Suomessa alkaa olla jo varsin elävä Twitter-”skene”. Oikeastaan näitä skenejä on mielestäni kaksi, joista toinen on porskuttanut jo pidempään ja toinen aktivoitunut enemmänkin viime vuoden lopussa ja tämän vuoden aikana. Varoitan jo etukäteen, että tässä blogipostauksessa ei ole mitään suurempaa pointtia, vaan enemmänkin kokoelma havaintoja, joita joku saattaa pitää mielenkiintoisina.

Suomen ensimmäinen, kansainvälisempi Twitter-skene syntyi jo vuoden 2008 aikana ja 2009 alussa. Se koostuu enimmäkseen Suomeen työn perässä muuttaneista ulkomaalaisista ja heidän tuttavistaan. Kansallisuuksia löytyy ainakin neljältä eri mantereelta. Jopa yli puolet työskentelee Nokialla ja loputkin enimmäkseen IT-alalla, osa markkinoinnissa tai mediassa. Käytännössä kaikille some on pelkkä harrastus.

Enemmistö kansainvälisen skenen jäsenistä on noin 25-35-vuotiaita ja asuu Helsinki-Tampere-akselilla. Useimmilla ei ole vielä perhettä. Nämä Twitter-käyttäjät tapailevat paljon toisiaan synttäreillä, tupareilla ja lounailla ja ovat olleet aktiivisia myös Twestival-tapahtumissa. Monet tuntevat toisensa Jaikusta, jotkut vieläkin kauempaa.

Tämä uudempi ja isompi skene, jota voisin kutsua vaikkapa Taskubileet-skeneksi, on hieman heterogeenisempää porukkaa, vaikka heistäkin suuri osa on töissä IT-alalla, PR-alalla tai mediassa. Jotkut muutkin alat ovat hyvin edustettuina, kuten opettajat. Myös opiskelijoita ja startup-yrittäjiä on paljon. Monet Taskubileet-tweettaajista ravaavat ahkerasti sosiaalisen median seminaareissa, sillä useiden työkin liittyy aiheeseen.

Taskubileet-tweettaajia voi bongata ympäri Suomea. Ikähaarukka vaihtelee noin 15 ja 60 vuoden välillä, enemmistö taitaa olla 25-40-vuotiaita perheellisiä. He tweettaavat useimmiten suomeksi ja käyvät usein pitkiäkin keskusteluita keskenään. Tätä porukkaa ei ole näkynyt Twestivaleilla yhtään niin paljon kuin toista “skeneä”, mutta sen sijaan he ovat pitäneet omia Taskulounas-tapaamisiaan ja tällä hetkellä on järjesteillä Somemiitti Helsingissä 22.5.

Mietin tähän loppuun jotain kysymystä, mutta “mitä mieltä olet” tai “oletko samaa mieltä” on vähän turhan kulunut. Ehkä parempi kysymys olisi, pitäisikö näiden “skenejen” välille saada enemmän yhteistyötä?

Sosiaalisen median addiktoivuudesta on viime aikoina puhuttu paljon. Teinit näpyttelevät jopa satoja tekstiviestejä päivässä. Tutkimukset väittävät, että erityisesti nuorempi polvi tarkistaa usein Twitterin tai Facebookin – tai päivittää niitä – nukkumaan mentyään, aamulla ennen sängystä nousemista, kesken ruokailun tai jopa kesken sänkypuuhien.

Kulttuuri on muuttunut medioiden muuttumisen myötä – on vaikea kuvitella, että aikoinaan olisi rynnätty kesken kaiken vällyjen välistä katsomaan, onko kirjekyyhky tullut tai kurkkaamaan kirjaa, jossa oli just tosi jännä kohta kesken.

Myönnän meneväni usein aamuisin ensimmäiseksi Twitteriin (tosin vasta sängystä noustuani). Toisaalta minulle ei tule sanomalehteä enkä pidä aamutelevisiosta, ja kaipaan kuitenkin jotain rentouttavaa aamurutiinia. Minun ei tulisi mieleenikään keskeyttää muita, muualla kuin tietokoneella tapahtuvia puuhia Twitterin “päivystämistä” varten. En käytä Twitteriä kännykältä lainkaan hyvin satunnaisia tekstiviestipäivityksiä huolimatta

Omassa sosiaalisen median käytössäni olen huomannut, että mitä lähempänä, sitä addiktoivampi. Esimerkiksi ollessani viime kesänä lähes kahden viikon ulkomaanlomalla, en tarkistanut sähköposteja kertaakaan ja Twitteriä vilkaisin vasta viimeisenä iltana, vaikka nettipääte olikin päivittäin käytettävissä ja tarkistimme siltä.esimerkiksi säätiedotusta, karttoja ja aukioloaikoja.

Toisaalta kotona tietokoneella istuessa hyvin usein tulee kiusaus tarkistaa Twitter-viestit. Nykyään kun web-Twitter päivittää viestejä automaattisesti, helposti niitä ehtii tarkistuksen aikana tulla lisää ja sitten voikin klikata näkyviinsä uuden liudan tweettejä. Jos uudet tweetit loppuvat kesken, kauaa ei tarvitse odotella, kun taas tulee uusia.

Twitter-transsissa kyse ei ole siitä, että minun täytyy lähettää päivityksiä, että pelkään menettäväni jotain kallisarvoista tai että saan jonkin tiedon tai viestin myöhässä tai muita myöhemmin. Siihen on vain mukavan helppo jumiutua, etenkin jos pitäisi tehdä töitä, jotka sillä hetkellä eivät ihan niin nappaisi. (Tietysti on niitäkin ihmisiä, joille sosiaalinen media on osa työtä – tai jopa koko työ – mutta useimmille meistä se muodostaa korkeintaan pienen osan siitä.)

Jos töitä kuitenkin saa vielä tehtyä ja muistaa tavata kavereitakin, pitäisikö asialle tehdä jotain? Asettaa itselleen aikalaskuri, oman kiireisyyden mukaan 15-60 minuuttia päivässä, jonka asettaa pyörimään aina kun käyttää Twitteriä (tai Facebookia) ja kun laskurista loppuu aika, loppuu myös tweettaus siltä päivältä? Se kertoisi samalla karun totuuden siitä, kuinka paljon aikaa näihin palveluihin hupenee.

Toisaalta voi ajatella niin, että ihmisen aivot tarvitsevat välillä lepohetkeä. Harva pystyy tekemään ajatustyötä kahdeksan tuntia putkeen, pelkkä ruokatauko välissä. Jos aikaa ei kulu loputtoman paljon sosiaalisen median uumenissa, tarvitseeko siitä huolehtia? Kyse on varmaan siitä, millainen kunkin henkilökohtainen työskentelyflow on.

Vapaasti käytettävä kuva stock.xchng-käyttäjältä dachadesig

Twitter julkisti eilen SXSW-tapahtumassa uuden @anywhere-alustansa. Tämän alustan tarkoituksena on sulauttaa Twitter osaksi monia muita sivustoja, joukossa useita maailman suosituimmista verkkopalveluista kuten Amazon, The Huffington Post, Digg ja eBay.

En pidä uusien teknologioiden tai keksintöjen hypettämisestä väkisin, mutta @anywherestä on mitä todennäköisimmin tulossa iso juttu. Se on tärkein ase Twitterin matkalla todelliseen maailmanvalloitukseen – vielä enemmän kuin Oprahin tai Obaman tweettailu.

Surffailutottumuksistasi riippumatta Twitter on todennäköisesti pian osana useita suosikkisivustojasi. Koska sen on ottamassa käyttöön moni maailman johtavista verkkopalveluista, tuhannet muut sivustot tulevat varmasti seuraamaan perässä.

Kun Twitter on kaikkialla verkossa, käyttäjämäärän voi arvata kasvavan rajusti, jopa räjähdysmäisesti. Toisaalta tämä integraatio havainnollistaa sitä, että Twitterillä todella on käyttöä ja sitä voi hyödyntää hyvin monilla eri tavoilla, jolloin uusien tunnusten perustajat ehkä todennäköisemmin aktivoituvat käyttämäänkin palvelua. Twitterillähän on perinteisesti ollut huono retentio ja suurin osa tunnuksista lojuu tyhjän panttina.

@anywhere saattaa olla vihdoin se sysäys, joka nostaa Twitterin aidosti Facebookin rinnalle “jokamiehen” palveluna, synonyymina sosiaaliselle medialle. On mielenkiintoista nähdä, voiko Facebook lähteä kilpailemaan vastaavalla palvelulla – tai kokeeko se sitä ylipäänsä tarpeelliseksi. Facebook Connect on toki jo nyt käytössä monella sivustolla, mutta se ei kuitenkaan ole sama asia, ja harvat aivan suurimmista verkkopalveluista hyödyntävät sitä.

Twitter tuskin pystyy notkauttamaan tai ylittämään Facebookin huikeita käyttäjämääriä, mutta ei sen tarvitsekaan. Kun Twitter jossain vaiheessa ohittaa sadan miljoonan käyttäjän virstapylvään, se on tarpeeksi osoittamaan, ettei kyseessä ole ainakaan hetkessä ohimenevä ilmiö.

Voiko enää mikään estää Twitter-vallankumousta? Ainakin on syytä toivoa, että taustalla todella valmistaudutaan räjähdysmäiseen kasvuun ja palvelun kapasiteetti riittää. Jo tällä hetkellä Twitter nikottelee nykyisen käyttäjämäärän kanssa ja ylikuormituksesta kertovasta failwhalesta on tullut jo käsite.

On useita huippusuosittuja sivustoja, jotka ovat vuosia kärsineet vakavista ongelmista huikeasta kasvusta seuranneen alikapasiteetin takia, esimerkkeinä vaikkapa taideyhteisö DeviantART ja sosiaalisen median palvelu Orkut (jonka ylläpito on ollut aivan ala-arvoista Google-omistuksesta huolimatta), mutta käyttäjät ovat ihme kyllä silti pysyneet uskollisina. Toivoa kuitenkin sopii, että Twitter hoitaisi asian paremmin.

Twitteristä puhutaan usein mikroblogina. “Mikro” viittaa tietysti lyhyisiin, 140 merkin viesteihin. Mikroblogi on toki kätevä sana, lyhyt ja naseva, mutta minusta se ei kuvaa Twitteriä kovinkaan hyvin.

Olen tyypillisesti aloittanut Twitter-koulutukseni kertomalla, miksi Twitter ei mielestäni ole mikroblogi. Tämä kytkeytyy tietysti siihen, mitä Twitter mielestäni sitten on ja mitkä ovat sen vahvuudet ja erot muihin sosiaalisen median sivustoihin. Korostan sitä, miten Twitterissä nousee esiin erityisesti sen demokraattisuus. Twitterissä ei ole “blogiposteja” tai “blogikommentteja”, vaan ainoastaan tweettejä.

Miksi ei sitten pitäisi puhua mikroblogauksesta? Termi on varmasti osaltaan syynä siihen, miksi turhan monet käyttävät Twitteriä pelkästään broadcast-mediana ja toisaalta siihen, miksi se nähdään turhanpäiväisenä sivuna, jossa ihmiset kertovat, mitä ovat syöneet lounaaksi.

Mielestäni Twitter on lähempänä keskustelufoorumia tai reaaliaikaista keskustelua kuin blogia. Käsittämällä sen blogiksi ja käyttämällä sitä tämän käsityksen mukaan, ei Twitteristä saa kaikkea irti.

Moni kysyy tässä vaiheessa, että jos Twitter ei kerran ole mikroblogi, mikä se sitten on? Tämä kysymys vihjaa, että kaikille erityyppisille webbipalveluille pitäisi olla oma “genrensä”. Toisten palveluiden, kuten vaikkapa YouTuben, kohdalla sellainen on helppo määritellä, mutta esimerkiksi Twitteriä on hankala tiivistää yhteen sanaan.

Itse sanoisin, että Twitter on sosiaalisen median sivusto, jossa kommunikoidaan enimmillään 140 merkin mittaisilla viesteillä. Ei nasevaa tai nokkelaa, mutta kertoo hyvin, mistä palvelussa on kyse – niin hyvin kuin sen voi yhdellä lyhyehköllä virkkeellä ilmaista. Hieman toisella tavalla asia ilmaistaan Twitter-kirjan alussa: “[Twitter] on eräänlainen uniikki yhdistelmä blogeja ja keskustelukanavia, sähköpostia ja pikaviestimiä.”

Jos on aivan pakko kutistaa Twitter yhteen sanaan, käyttäisin mieluummin termiä “mikrofoorumi” kuin “mikroblogi”. Toki kuulen mielelläni muitakin näkemyksiä aiheesta. Mitä termiä itse käytät tai käyttäisit? Tarvitseeko kaikille verkkopalveluille olla oma laatikko?

EDIT: Twitterissä on ehdotettu termejä pikafoorumi, pienviestin, (lyhyt)viestiyhteisö ja savolaisittain lyhytviestimuljautin.