Pari päivää sitten keskustelu sähkökirjojen hinnoista kääntyi hetkeksi siihen, miksi kustantajat ovat niin vanhakantaisia. Suomalaisia kustantajia ei Twitteristä juuri löydy, vaikka ulkomaalaisia sieltä kyllä löytyy vaikka kuinka paljon. Tulee mieleen lähinnä Twitter-kirjan kustantaja @finnlectura (joka saisi tweetata hieman aktiivisemmin…), @Kirjalabyrintti (-”-) sekä “palvelukustantamo” @bodsuomi (joka on kiitettävän aktiivinen). Tulevan esikoisromaanini kustantaja on kyllä lupautunut jossain vaiheessa liittymään Twitteriin.

Syksyn esikoiskirjailija Tero Hannula kommentoi, ettei hän ole varma, kannattaako kustantajien olla Twitterissä, koska lukijat eivät ole kiinnostuneita kustantajista ja markkinointiviestejä tulee yksityisiltä ihan tarpeeksi. Ja toisaalta kustantajan kannalta tweettaaminen ei välttämättä olisi riittävän tuottoisaa.

No, yksi hyvä esimerkki on mielestäni HarperCollins, jolta löytyy @HarperCollins, @harperbooks ja @HarperPerennial. He tweettaavat aktiivisesti, eivätkä vain markkinointiviestejä. Ja vaikka seassa on myös mainostusta, se passannee kohderyhmälle oikein hyvin, etenkin kun seassa on usein tarjouksia, kilpailuita ja muita etuja.

Joku voi tietysti kommentoida, että muutama tuhat seuraajaa kustantamojätillä on aika vähän. Niinhän se toki onkin. Tähän puoleen HarperCollins voisi varmasti panostaa ja taatusti pystyisi ainakin kymmenkertaistamaan seuraajamääränsä jo esim. sillä, että seuraisi innokkaita lukutoukkia.

Toisaalta seuraajamäärä ei kerro koko totuutta. Kustantamon tweettejä retweetataan aktiivisesti, joten kyllä ne näkyvät Twitterissä. Uskon, että myös suomalaiskustantamoiden olisi helppo saada näkyvyyttä, kunhan tweetit olisivat mielenkiintoisia. Esim. “Saimme juuri talliimme mielenkiintoisen uuden dekkaristin, kerromme pian lisää!” tai “Kummasta kansiehdokkaasta sinä pidät enemmän?”, ei mitään “Konserniimme kuuluu nyt 412 työntekijää”.

Kuka uskaltaa testata?

Viisas on se joka tietää, ettei tiedä? Twitter-kirjan blogissa nyt kaikkien aikojen ensimmäinen vieraskynä, yrittäjä, viestintäkonsultti ja InFlow-yrityksen perustaja Oskari Uotinen (@OskariUotinen), joka pitää myös blogia Tiedon jyvä.

Aluksi haluan kiittää Maija Haavistoa kunniasta saada kantaa korteni kekoon Twitter-kirjan blogiin. Bloggaukseni lähti liikkeelle siitä, että kirjasin ranskalaisilla viivoilla ajatuksiani siitä, mikä minua on viime aikoina mietityttänyt / kiinnostanut keskustelussa sosiaalisen median ympärillä. Ilman sen kummempaa näkyvää punaista lankaa lähdin kokoamaan yhteenvetoa ajatuksistani ja toivoin tekstini kiteytyvän johonkin nokkelaan huomioon. Jokainen voi päätellä itse, onnistuinko.

Vaikka sosiaalinen media ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö, on se käsitteenä vakiintunut käyttöön vasta viime vuosina. Sosiaalista mediaa on pyritty määrittelemään useaan otteeseen niin akateemisesti kuin ruohonjuuritasolta käsin. Silti moni someen liittyvä ilmiö kaipaa vielä selkeyttä.

Twitterissä ja Qaikussa pyörii sekalainen joukkio, joka äityy välillä keskustelemaan sosiaalisen median olemuksesta. Keskustelua on käyty niin sosiaalisen median asiantuntijuudesta kuin someähkystäkin. Välillä hehkutetaan uusien välineiden mahdollisuuksia, välillä niitä epäillään. Twitterissä retweetataan ja Facebookissa tykätään. Kesän alun somesota oli vielä aivan oma lukunsa.

Kiivas ajatustenvaihto osoittaa sen, että sosiaalinen media herättää kiinnostusta ja ajatuksia. Keskustelu osaltaan määrittää koko sosiaalisen median kontekstia: mitä sosiaalinen media tarkoittaa, kuka voi kutsua itseään asiantuntijaksi, missä on sosiaalisen median bisnes…

Pidän ja markkinoin itseäni sosiaalisen median asiantuntijana, joten erityisesti minussa herätti ajatuksia muun muassa Anja Alasillan ja Katleena Kortesuon blogeissa käyty keskustelu siitä, mitä sosiaalisen median asiantuntijuus on.

Kun jokin ilmiö lyö itsensä läpi somen tavoin, ihmiset toki kiinnostuvat siitä. Totta kai, pitäähän asiasta ottaa selvä. Kiinnostuksen kasvu johtaa luonnollisesti siihen, että esiin marssivat asiantuntijat tarjoten omaa osaamistaan tarkoituksenaan ratkaista asiakkaidensa ongelmia ja tehdä samalla rahaa.

Sosiaalinen media ei minun uskomukseni mukaan tarkoita vain välineitä; kyse on myös jostakin muusta. Kyse on keskustelusta, vuorovaikutuksesta ja vastavuoroisuudesta. Mitä sosiaalisen median asiantuntijuuteen siis kuuluu? Pelkkä tekninen osaaminen ei varmasti riitä. Markkinointiosaamista vaaditaan. Täytyy ymmärtää viestinnän ja ihmisten välisen dynamiikan lakeja… Sosiaalisen median asiantuntijuuden kriteerit ovat lopulta melko kovat.

Ehkä bloggaukseni kliimaksi on todeta, kuinka lapsenkengissä sosiaalisen median ympäristön määrittely meillä loppujen lopuksi vielä on. Yritysmaailmassa ensimmäiset menestystarinat on saatu, Sanastokeskus TSK:n julkaisema Sosiaalisen median sanasto on kasattu, ja alan tutkimusta ja koulutusta alkaa löytyä myös kotimaasta. Onko mitään muuta alaa, joka olisi näin kovassa myllerryksessä kuin sosiaalinen media nyt on?

Sosiaalisen median osaamistani markkinoivana ”asiantuntijana” lainaan lopuksi toista verkkoviestinnän ammattilaista, Eve Holopaista: ”En osaa kaikkea, mutta tiedän, mistä löydän kullekin osa-alueelle erikoisasiantuntijan tarvittaessa.” Mielestäni tässä tiivistyy juuri sosiaalisen median ydin: vuorovaikutus ja verkostoituminen. Kuinka kukaan voisi nykymaailmassa osatakaan kaikkea yhtään mistään? Taito on löytää ympärilleen ihmiset, joiden kanssa voi yhdessä suunnata kohti yhteisiä tavoitteita.

Vapaasti käytettävä kuva stck.xchng-käyttäjältä jweimer

Suomalaiset yritykset alkavat vähitellen löytää tiensä Twitteriin. Eräs ala, jonka ehdottomasti kannattaisi olla mukana on kahvilat, ravintolat ja muut ruokapaikat. Mieleen tulee vain kaksi suomalaista, @sunrisecafehki ja @KuninkaanLohet, joista ensinmainittu näyttäisi vain syöttävän Facebook-tilansa Twitteriin.

Miksi ruokapaikkojen sitten erityisesti pitäisi olla Twitterissä? No, ihminen tarvitsee – ja ajattelee – ruokaa joka päivä. Vaikkapa autonkorjaajan palveluita tarvitaan selvästi harvemmin ja siksi kynnys automekaanikon seuraamiseen on suurempi (ja suomalainen vahvasti Murphy-uskovaisena ajattelee, että autokorjaamon seuraaminen väistämättä johtaa auton hajoamiseen).

Ruokaan liittyy myös vahva tunne-elementti, kuten televisiomainoksistakin on helppo havaita. 140 merkilläkin voi herättää houkutuksia – toki vielä paremmin kun mukana on visuaalinen elementti, vaikkapa TwitPicin kautta. Lounassuunnitelmat menevät helposti uusiksi, kun lukee ravintolan tweettejä listan uusista herkuista.

Mainitut ruokapaikat eivät ole luoneet juuri Twitter-pöhinää. Tätä kirjoitettaessa Sunrise Cafélla oli yksi seuraaja. Mitä ravintolat sitten voisivat tehdä saadakseen seuraajia? Näin käytät Twitteriä -kirjassa on paljon vinkkejä, mutta kaikki kiteytyy lopulta yhteen sanaan: lisäarvo. Kilpailut ja Twitter-”tarjouskupongit” ovat helppo tapa saada seuraajia. Toki tarvitaan myös aktiivista läsnäoloa, jotta ihmiset löytävät tunnuksen. Kannattaa seurata oman alueen käyttäjiä, etenkin niitä, jotka vaikuttavat kiinnostuneilta ruoasta.

Ja edelläkävijän on helppo hymyillä, varsinkin jos hoitaa PR:ää muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa. Kirjoittakaa rohkeasti lehdistötiedotteita! En ihmettelisi yhtään, jos ainakin paikallinen media innostuisi uutisoimaan ravintolasta, joka keräsi kilpailun avulla 200 Twitter-seuraajaa. Optimistista? Se nähdään.

Kuva kirjoittajan omista arkistoista.