Twitter-kirjan blogin historian ensimmäinen haastateltava on Jani Mesikämmen eli @Karhuherra, omien sanojensa mukaan “turkulainen urheilutoimittaja, elämäntapakirjoittaja ja blogofiili”. Lehtijuttujen lisäksi hän kirjoittaa blogia Suomen suurimmalle jääkiekkosivustolle.

Miten Twitter voi hyödyttää urheilutoimittajaa ja miksi se soveltuu erityisen hyvin urheilun seuraamiseen tai siitä keskustelemiseen?

Twitter on loistava uutislähde kansainvälisten tapahtumien ja lajien seurantaan, koska maailmalla sen käyttö on media-alalla varsin kattavaa. Siinä yhdistyvät mukavasti tiedonkulun nopeus, tiiviys ja lähteiden monipuolisuus – toisaalta myös suodattaminen. Etenkin Pohjois-Amerikassa monilla ammattitoimittajilla on oma tili, jolla visertävät työasioita. Siinä uutisseurantaa yhdistyy se mukava puoli, että pystyy helposti seuraamaan arvostamiaan nimiä ja mielenkiintoisia persoonia. Ja lähteitä on tietysti monia muitakin kuin pelkät mediatyypit ja uutispalvelut, se auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa.

Käytätkö jotain asiakasohjelmaa tai työkalua, joka mielestäsi helpottaa seuraamista?

Työläppärillä on Tweetdeck, joka pyörii kivasti taustalla vaikka töitä tehdessä, päivitykset loikkivat ruudun kulmaan pelejäkin katsoessa. Toisinaan harjoitan väljää live-seurantaa tapahtumissa, jossa olen paikan päällä. Pohjois-Amerikassa sekin on huomattavasti yleisempää. Perustwitteriä käyttäessä aihekohtaiset listat ovat käteviä, joskin olen liian laiska päivittämään niitä.

Ketkä ovat mielenkiintoisimpia tweettaavia urheilijoita, joita seuraat?

Suomessa on valitettavasti minimaalisen vähän visertäviä atleetteja, olympiakisojen ajalta jäi mieleen positiivisena poikkeuksena naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaaja Terhi Mertanen. Muutoin seuraan vain muutamaa NHL-jääkiekkoilijaa, maailmantähdillä on harvoin mitään kiehtovaa sanomista 140 merkillä.

Millaisia/mitä muita urheiluaiheisia tunnuksia seuraat?

Kaikkea mahdollista, esimerkiksi NHL-jääkiekon osalta kattaus on laaja: iso joukko toimittajia ja uutispalveluita, lehtiä ja tv-kanavia, vähintään yhtä iso joukko yksittäisiä bloggaajia ja jopa faneja. Valmentajiin en juuri muista törmänneeni, mutta seuroilla on virallisia tiedotustilejä ja oman hauskan mausteensa tuovat ammattilaispelaajien agentit, joiden joukossa on muutama asiakkaidensa puolta tarmokkaasti pitävä värikäs persoona. (P-Amerikassa tältä saralta on jo noussut pari kohuakin erään tietyn agentin twiittien perusteella).

Suomessa esimerkiksi urheiluseurat ovat vasta hitaasti heräilemässä Twitterin ja vastaavien välineiden mahdollisuuksiin, mielellään seuraisi useampiakin.

Mistä urheilulajeista Twitterissä puhutaan eniten? Onko sellaisia, joista mielestäsi puhutaan yllättävän paljon tai yllättävän vähän?

Oma näppituntuma on se, että Twitter on vielä sillä tavalla pohjoismerikkalaisesti painottunut ilmiö, että sikäläiset isot ammattilaislajit ovat vahvasti esillä. Siitä johtuen ainakin globaalista pieneksi lajiksi mieltyvä jääkiekko on ylikorostetusti esillä. Jenkkien isot lajit – jenkkifutis, baseball ja koripallo – ovat niin isoja sirkuksia, että se näkyy tietysti Twitterissäkin. Ja toki jalkapallo on maailman suosituimpana lajina paljon esillä.

Twitterin hienous on lopulta siinä, että kaiken turhan kuonan voi oman mielensä mukaan suodattaa pois. En seuraa kaikkea urheilua niin kattavasti, että voisin sanoa, millainen on twitter-skene esim. rugbyn tai kriketin suhteen (jotka suosioltaan ovat globaalia kärkeä).

Mikä on ollut hauskin/mielenkiintoisin urheiluaiheinen “hetki”/tapahtuma Twitterissä?

Hetkiä tulee niin paljon vuodenkierrossa, etteivät ne oikein jää mieleen. Isojen uutisten kohdalla on kiehtovaa seurata sitä kokonaisuuden vyörymistä, kun ammattimediat puskevat omaa informaatiotaan ja rinnalla tulee bloggareiden tai Twitter-aktiivien teräviä huomioita ja fanien tunnepohjaista reagointia. Tällaista näin ensimmäistä kertaa isommin tänä keväänä olympiakisojen ja NHL:n jääkiekkofinaalien yhteydessä.

Millaista luulet, että olisi ollut seurata Suomen 1995 jääkiekkovoittoa Twitterissä?

Luultavasti aika kiehtovaa. Ainoat kerrat kun olen omassa Twitter-virrassani ja Facebookissa kohdannut todellisia tunnekuohuja ja yllättävänkin vahvoja reaktioita ovat Suomen Leijonien dramaattisia tappioita, ensin olympiakisoissa kuusi maalia omaan päähän yhdessä erässä USA:ta vastaan ja sitten MM-kisoissa tuli tappio Tanskalle. Niiden reaktioiden rinnalla esimerkiksi Euroviisu-floodaus on aika tasapaksua. MM-kullan kohdalla hurma olisi varmaan melkoista visertäjienkin keskuudessa, taatusti löytyisi uusia puolia hillityistäkin hahmoista. (Tästä asiasta sananen lisää blogissa.)

Mikä on Twitterin huonoin puoli urheilua seuratessa?

Huonoin puoli on ehdottomasti sen aiheuttama addiktio …välillä seurattavaa on niin paljon, että itse urheiluun keskittyminen voi hetkittäin kärsiä, mutta siitä voinee syyttää vain itseään.

Mitä mieltä olet siitä, että esimerkiksi urheilujärjestöt ovat rajoittaneet urheilijoiden osallistumista sosiaaliseen mediaan erilaisilla säännöillä?

Lähinnä se on absurdia, koska urheilijat ovat muutoin nykyään niin täysin tuotteistettuja hahmoja. Mitään oikeaa sanottavaa heillä ei sitten kuitenkaan saisi olla. Olympiakisoissahan on osallistujilla bloggaus- ja kolumnikielto, mikä on jo tympeää. Jalkapallon MM-kisoissa yksittäiset joukkueet ovat kieltäneet pelaajilta sosiaaliseen mediaan kirjoittelun ja vastaavan. Sekin on tylsää, mutta urheilumaailman tuntevalle ymmärrettävää matalaotsaisuutta.

Urheiluyhteisöjen kirjoittamattomat koodistot ovat niin vahvoja, että sitä päivää saataneen vielä odotella, että joku urheilija rohkenisi kyseenalaistaa toden teolla tällaiset sananvapauden rajoitukset. “What happens in the locker room, stays in the locker room” -ajattelu rajoittaa täysin viatontakin osallistumista.

Pitäisikö urheilukisojen katsomoissa olla Twitter-ruudut samaan tapaan kuin esim. joissakin konferensseissa?

En tiedä pitäisikö, mutta olisihan se helppo ja suht vetävä tapa aktivoida yleisöä. Kaikilla isoilla stadioneilla ja isoissa areenoissa on mediakuutiot, jonne dataa olisi helppoa ajaa pyörimään.

Miten yrittäisit houkutella suomalaisia urheilijoita ja urheilutoimittajia Twitteriin?

Kollegoille sitä voi suositella ihan puhtaasti ammatillisen kehittymisen ja ennakkoluulottomuuden nimissä. Urheilijoille ja seuroille voisin pitää inspiroivan pukukoppipuheen siitä, millaisia uusia ulottuvuuksia suhteessa ulkomaailmaan voi saavuttaa visertämällä. Suomessa ehtii vielä mainiosti sporttiväen eturintamaan tässäkin asiassa, on helppoa näyttää fiksulta ja kauniilta.

Vapaasti käytettävä kuva stock.xchng-käyttäjältä MeiTeng

Twitteristä puhutaan usein mikroblogina. “Mikro” viittaa tietysti lyhyisiin, 140 merkin viesteihin. Mikroblogi on toki kätevä sana, lyhyt ja naseva, mutta minusta se ei kuvaa Twitteriä kovinkaan hyvin.

Olen tyypillisesti aloittanut Twitter-koulutukseni kertomalla, miksi Twitter ei mielestäni ole mikroblogi. Tämä kytkeytyy tietysti siihen, mitä Twitter mielestäni sitten on ja mitkä ovat sen vahvuudet ja erot muihin sosiaalisen median sivustoihin. Korostan sitä, miten Twitterissä nousee esiin erityisesti sen demokraattisuus. Twitterissä ei ole “blogiposteja” tai “blogikommentteja”, vaan ainoastaan tweettejä.

Miksi ei sitten pitäisi puhua mikroblogauksesta? Termi on varmasti osaltaan syynä siihen, miksi turhan monet käyttävät Twitteriä pelkästään broadcast-mediana ja toisaalta siihen, miksi se nähdään turhanpäiväisenä sivuna, jossa ihmiset kertovat, mitä ovat syöneet lounaaksi.

Mielestäni Twitter on lähempänä keskustelufoorumia tai reaaliaikaista keskustelua kuin blogia. Käsittämällä sen blogiksi ja käyttämällä sitä tämän käsityksen mukaan, ei Twitteristä saa kaikkea irti.

Moni kysyy tässä vaiheessa, että jos Twitter ei kerran ole mikroblogi, mikä se sitten on? Tämä kysymys vihjaa, että kaikille erityyppisille webbipalveluille pitäisi olla oma “genrensä”. Toisten palveluiden, kuten vaikkapa YouTuben, kohdalla sellainen on helppo määritellä, mutta esimerkiksi Twitteriä on hankala tiivistää yhteen sanaan.

Itse sanoisin, että Twitter on sosiaalisen median sivusto, jossa kommunikoidaan enimmillään 140 merkin mittaisilla viesteillä. Ei nasevaa tai nokkelaa, mutta kertoo hyvin, mistä palvelussa on kyse – niin hyvin kuin sen voi yhdellä lyhyehköllä virkkeellä ilmaista. Hieman toisella tavalla asia ilmaistaan Twitter-kirjan alussa: “[Twitter] on eräänlainen uniikki yhdistelmä blogeja ja keskustelukanavia, sähköpostia ja pikaviestimiä.”

Jos on aivan pakko kutistaa Twitter yhteen sanaan, käyttäisin mieluummin termiä “mikrofoorumi” kuin “mikroblogi”. Toki kuulen mielelläni muitakin näkemyksiä aiheesta. Mitä termiä itse käytät tai käyttäisit? Tarvitseeko kaikille verkkopalveluille olla oma laatikko?

EDIT: Twitterissä on ehdotettu termejä pikafoorumi, pienviestin, (lyhyt)viestiyhteisö ja savolaisittain lyhytviestimuljautin.

Näin käytät Twitteriä -kirjassa kerrotaan kahdesta Twitterin kehittämästä vimpaimesta eli widgetistä, jotka ovat omat (tai jonkun toisen käyttäjän) tweetit ja Twitter-haku. Twitterin vimpaimet ovat siis HTML:llä ja JavaScriptillä toteutettuja, mukautettavia laatikoita, jotka näyttävät tweettejä animoidussa näkymässä.

Näiden ohelle Twitteriin on sittemmin lisätty kaksi uutta vimpainta, jotka voi lisätä omille sivuilleen tai blogiinsa. Uudet vimpaimet ovat Favorites eli suosikit sekä Lists, jolla voi näyttää jonkin luomansa listan sisällön. Varsinkin näistä jälkimmäiselle voi keksiä monenlaista käyttöä. Uutislähteistä koostettu lista toimii reaaliaikaisena uutisnäyttönä ja työpaikan sivuille voi lisätä vimpaimen, joka näyttää yrityksen työntekijöiden tweetit.

Yksi suurimmista sosiaalisen median sivustoista, Mashable, järjestää nyt kolmatta kertaa Open Web Awardsit. Vielä on pari päivää aikaa asettaa ehdokkaita, minkä jälkeen alkaa noin kuukauden mittainen äänestyskierros.

Open Web Awardseissa äänestetään Twitteriin, Facebookiin, Flickriin, YouTubeen ja blogeihin liittyen esimerkiksi parhaita mainoskampanjoita, mielenkiintoisimpia seurattavia, hauskimpia tweettejä ja parhaita mobiiiliohjelmia. Lisäksi valitaan mm. paras nettimusiikkilabeli, uutissivusto ja yritysblogi.

Suomalaisetkin ovat saaneet ääniä ehdokasasettelussa, mutta harvalla suomalaisella on mitään mahdollisuuksia yltää lopullisten ehdokkaiden joukkoon, jotka valitaan puhtaasti ehdotusmäärien pohjalta. Tuhannen tai viiden tuhannen seuraajan Twitter-tunnus tuskin voi kilpailla sadan tuhannen seuraajan kanssa.

Ovatko OWA:t pelkkä suosituimmuuskilpailu? Tarvittaisiinko Suomeen omat palkinnot? Kenties sillä voisi saada yrityksetkin kiinnostumaan enemmän sosiaalisesta mediasta, erityisesti Twitteristä, ja hälventämään siihen liittyviä pelkoja.

Vapaasti käytettävä kuva stck.xchng-käyttäjältä roym

Twitter julkaisee uusia ominaisuuksia beetatestaukseen rivakkaa tahtia. Uusimpina ovat uusi retweet-ominaisuus sekä tweettien automaattinen päivitys webissä. Pari viikkoa on testattu uutta listaominaisuutta, jossa käyttäjä voi luoda muista Twitter-käyttäjistä joko julkisia tai yksityisiä listoja.

Listoja voi hyödyntää kahdella eri tavalla. Niitä voi käyttää samalla tavalla kuin TweetDeckin ja muiden asiakasohjelmien ryhmiä, eli seurata tiiviimmin tiettyjä käyttäjäryhmiä, vaikkapa hyviä kavereitaan. Tällä hetkellä ongelma on se, että vaikka useampi asiakasohjelma tukeekin jo listoja, listoja ei ole vielä juuri yhdistetty ohjelmien omiin ryhmäominaisuuksiin.

Julkisia listoja voi luoda suosituksiksi muille ihmisille. Omille listoilleen voi lisätä käyttäjiä joita ei seuraa ja toisten käyttäjien listoja voi seurata, mikä ei ole sama asia kuin listan sisältämien käyttäjien seuraaminen, vaan vastaa enemmänkin listan lisäämistä kirjanmerkkeihin.

Twitter-listat ovat herättäneet paljon keskustelua niin puolesta kuin vastaankin. Toisten mielestä listat ovat suosituimmuuskilpailu, toisten mielestä asia on juuri päinvastoin. Tremendous News -blogi listasi humoristisesti viisi tapaa, joilla Twitter-listat auttavat hoitelemaan douchebageja, eli ihmisiä joilla keltainen neste on noussut hieman turhan korkealle. Listojen avulla näkee kätevästi, miten paljon yhteisö oikeasti arvostaa vaikkapa 10 000 seuraajan käyttäjiä. Toisaalta Dave Troy epäilee, että tulevaisuudessa suosituimmat listapaikat saattavat päätyä jopa myyntiin.

Listojen huonona puolena on nähty se, että kukaan ei voi ohjailla, millaisille listoille päätyy tai esimerkiksi kieltäytyä listoille pääsystä kokonaan, mikä on tietysti ikävää. Mark Trapp meni niin pitkälle, että julisti listat “vaarallisiksi” mm. tällä perusteella.

Ajatus siitä, että joutuisi listalle “Twitterin tyhmimmät” voi tuntua ikävältä, mutta käytännössä todennäköisyys tähän on aika pieni – ainakin ilman, että olisi myös kymmenillä positiivisilla listoilla. Tarvittaessa listalta pääsee pois torjumalla käyttäjän. Toinen Trappin esiinnostama listojen varjopuoli on se, että ne saattavat helpottaa mainostajien työtä. Käytännössä tästä ei ole vielä näkynyt merkkejä.

Twitter-listat ovat varmasti suuri apu uusille käyttäjille, sillä Twitterin käytön aloittamisessa suurin kynnys on edelleen löytää riittävästi mielenkiintoisia seurattavia, jotta palvelun käyttö on mielekästä. Suomalaisista kattavia listoja on tehnyt esimerkiksi John Salminen joka on koostanut mm. listat Finnish organizations ja Finnish politics.

Vapaasti käytettävä kuva stock.xchng-käyttäjältä lupoianfla