Osallistuin ensimmäiseen irccimiittiini vuonna 1998. Niille jotka eivät IRC:tä tunne, kerrottakoon, että se ei ole sama asia kuin IRC-galleria, vaan primitiivinen Twitterin esiaste, joka kehitettiin Suomessa (ihanaa, Suomessa!) 1980-luvun lopulla. Se on niin primitiivinen, ettei siellä ole kuvia ollenkaan, ei edes avatareja, vaan kaikki informaatio on – voitteko kuvitella – tekstimuodossa.
Koska IRC-galleriakaan ei vielä ollut, en ollut nähnyt kai kenestäkään tapaamastani kuvaa etukäteen. “Melkein kuin sokkotreffit!”, sanoo moni nettitapaamisista edelleen, vaikka nykyään yleensä kuvat onkin nähty ja Twitterin pikkukuvakkeiden perusteellakin on yllättävän helppo tunnistaa ihmisiä.

Twitter-tapaamisia kutsutaan tweetupeiksi. Niistä suurin on maailmanlaajuinen hyväntekeväisyystapahtuma nimeltä Twestival, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa kymmenissä eri kaupungeissa viime vuoden helmikuussa. Helsinki Twestival pidettiin Bar Nollassa ja paikalla oli parikymmentä ihmistä, jotka edustivat ainakin viittä kuutta eri kansallisuutta. Myöhemmin toukokuussa miittailtiin Seurasaaressa ja syyskuussa oli jälleen Twestival, tällä kertaa Nudessa. Nuden ympäristö oli minun makuuni hieman vääränlainen, mutta muissa miiteissä oli oikein hauskaa.
Tällä viikolla pienemmät Twitter-miitit ovat nousseet melkeinpä meemiksi #taskulounas-tapahtuman muodossa. #taskulounas on tietysti jatkoa #taskubileet-hassuttelulle, jota on “biletetty” Twitterissä jo monta viikkoa Spotify-soittolistalla höystettynä (nyt juhlat taitavat olla hiipumassa, mutta eivätköhän ne vielä herää henkiin). Maanantaina lounastettiin Helsingissä ja Tampereella ja tapahtumia on ollut suunnitteilla myös ainakin Jyväskylään (#taskujkl) ja Vaasaan.
Seuraava Twestival järjestetään Helsingissä 25.3., tosin paikka on vielä auki ja tapahtuma kaipaisi järjestäjiä. Toukokuussa on myös suomalainen some-miitti, johon on tarkoitus yhdistää myös risteily.
Nettituttujen tapaaminen reaalimaailmassa ensimmäistä kertaa on tietyllä tapaa mullistava kokemus, joka antaa verkkoviestinnälle uuden ulottuvuuden. Suosittelen miittailua lämpimästi kaikille, jotka eivät vielä ole tähän ilmiöön heittäytyneet mukaan.
Kuva Seurasaaren tweetupista kirjoittajan omista arkistoista
3 Responses on Melkein kuin sokkotreffit
[...] #taskulounas Keskustelua taskubileiden livetapaamisista [...]
[...] P.S. Tarkoitukseni on kirjoittaa ensi viikolla lisää Suomen “Twitter-sceneistä” ja vielä lisää Twitter-livetapaamisista. [...]
[...] huvia ja hyötyä. Olisin itse viihtynyt hyvin ilman minkäänlaista ohjelmaakin, pelkkänä “nettimiittinä“, mutta moni olisi silloin karsastanut sinne tulemista. Ei kai sitä nyt hyvää työaikaa [...]
Leave a comment on Melkein kuin sokkotreffit
RSS feed for comments on this post · TrackBack URI