
Pienempänä luin vuonna 1989 tai 1990 ilmestynyttä Tieteen Kuvalehteä, jossa luvattiin lentävien henkilöautojen olevan muutaman vuoden päässä massatuotannosta. Artikkelissa esitelty, kuvissa muistaakseni raflaavan ferrarinpunainen auto pystyi kulkemaan 500 kilometriä tunnissa ja nousi pystysuoraan ilmaan. Vaikuttava juttu, mutta ko. autoa odottelemme edelleen.
Tulevaisuudenhan piti olla silloin, kun meillä on lentäviä autoja. Ehkä tätä käsitystä pitää korjata: tulevaisuus onkin tweettaava auto. Ford aikoo ympätä autoihinsa Twitterin. Ajoturvallisuuden nimissä se lukee tweetit ääneen ja omatkin tweetit voi sanella. Mikä olisikaan hauskempaa kun ominaisuus menee vahingossa päälle ja vaikkapa hellät hetket työkaverin kanssa päätyvät puolison luettaviksi. Osaakohan auto tweetata automaattisesti kuunneltavan radiokanavan ja bensan loppumisen?
Tweettaava auto (ehdotan Fordille nimeä “Twitt”) ei toki vielä riitä mihinkään. Twitter pitää saada mukaan kaikkiin laitteisiin! Mikrouuneissahan on ollut MP3-soittimia ja ääninauhureita jo vuosien ajan, joten miksei Twitterkin. Leivänpaahdin ja kahvinkeitin pitää nekin päivittää 2.0-versioihin.
Tulevaisuuden televisio jakaa katseltavan ohjelman nimen automaattisesti Twitteriin. Jääkaappi tweettaa sinne laitettavat tai pois otettavat ruoat (toki voit rastia pois kaiken mitä et halua julkisuuteen, niin että sushit ja samppanjat tweettaantuvat, mutta roiskeläppäpizza ei). Miksi ruokkia itusalaatilla vain perhettään, jos sillä voi pakkosyöttää myös seuraajiaan?
Leave a comment on Lentävä auto on passé
RSS feed for comments on this post · TrackBack URI